Lintupäivä Porissa

Aikainen herätys keskellä yötä, matkalla nähdyt ketut ja suuntana Porin parhaat lintupaikat. Aamun aloitus Yyterin lietteillä, Sannannokan lintutornissa ja sieltä Enäjärven kautta Reposaareen toi saaliiksi noin 3 000 valokuvaa, 50 eri lintulajia ja hyvää aikaa ystävän kanssa ulkoilmassa. Viimeinen lintulaji tuli paluumatkalla kotinurkilla. Lue artikkeli ja kurkkaa, miltä retkipäivämme näytti!

Seikkailua Etelä-Pohjanmaalla

Autonkorjausreissu Etelä-Pohjanmaalle tarjosi lisäksi kahden illan linturetkeilyä heinäkuisilla peltoaukeilla. Suopöllöt jäivät tällä kertaa näkemättä, mutta aurinkoiset päivät ja hämärtyvät illat tarjosivat runsaasti muita luontoelämyksiä ja havaintoja aina sinisuohaukasta satojen kottaraisten parviin sekä ladon seinälautojen välistä siivilöityviin auringonsäteisiin. Lue retkien täydelliset lajilistat ja tunnelmat blogista.

Bongaa päivä pihalla 9.–10. toukokuuta 2026

Viime viikonloppuna järjestettiin Birdlife Suomen Bongaa päivä pihalla -tapahtuma, johon osallistuin sunnuntaina lintuja tarkkaillen ja musiikkia tehden. Sää oli jokseenkin tasainen, mutta pilvisyys ja lämpötila vaihtuivat pitkän päivän aikana – lintulajeja havaitsin suunnilleen odottamani määrän. Kurkkaa kenttäpäiväkirjaani ja näe niin sää- kuin lintuhavainnotkin sekä kuuntele uudet biisini.

Birdlife Pihabongaus 24.-25.1.2026

Birdlife Suomen Pihabongaus-tapahtuma järjestetään vuosittain tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Tapahtuman tarkoitus on innostaa osallistujia tarkkailemaan talvilintuja ja lisäämään luontotietoisuutta. Osallistuminen tarjoaa raitista ilmaa, vähentää stressiä ja tuottaa arvokasta tietoa lintukannasta. Osallistumalla olet myös mukana palkintojen arvonnassa.