Tupasvilloja etsimässä, osa 1 – Lempäälä

Juhannusviikon ensimmäisenä päivänä mietin mitä tekisin ja kuten yleensäkin, luontoon teki mieli mennä. Sääennustetta en ollut sen kummemmin katsonut – keli oli puolipilvinen ja lämmin. Suomen kesä pääsikin yllättämään matkan varrella, mutta siitä lisää tuonnempana.

Ajattelin, että voisi olla hyvä päivä kuvata tupasvilloja. Selasin tapani mukaan karttaa ja etsin patikointireittejä ja tupasvillan kuvausmahdollisuuksia lähiseudulta. Jopa yllättävänkin läheltä löytyi paikka, jossa en ollut aiemmin käynyt. En ainakaan kunnolla, sillä aiemmin retki oli päättynyt märän maaston vuoksi jo ennen kuin pääsin suolle asti. Silloin lähestyin suota pohjoispuolelta. Ajattelin lähteä suota ja uutta laavua katsomaan, tällä kertaa eteläpuolelta.

Auton jätin isohkolle parkkipaikalle, josta Vähä-Riutan laavulle oli matkaa vain noin 1,3 km ja sekin helppokulkuista tietä pitkin. Pääsin Vähä-Riutan laavulle ja nuotiopaikalle pitkään kestäneen patikoinnin jälkeen, joka selittyy sillä, että pysähtelin koko ajan kuuntelemaan ja kuvaamaan kaikkea omasta mielestäni mielenkiintoista. Metsää ihastelin moneen otteeseen ja perhoset toivat mukavasti väriä päivään. Tuolla matkalla sain lisää havaintopisteitä kasvi- ja hyönteiskirjanpitoon ja kuulin muutamankin linnun ääntelyä. Peippoja lauleli useampi yksilö, peukaloisia oli pari, punarinta piti omaa ääntään ja vihervarpusperheestä tuli näköhavainto. Uusia lintulajeja ei tälle vuodelle tullut. Hyönteisistä oli edustettuna joku sinnikäs paarma, paatsamasinisiipi, keihäsmittari, kirjoleukanen ja niittysinisiipi. Kaikista edellä mainituista tuli uusi hyönteispiste tälle vuodelle. Uusina kasvilajeina tälle vuodelle tuli metsävirvilä eli metsävirna sekä metsäkurjenpolvi.

Birgitan polun kyltistä sain uusia ideoita seuraaviin patikoimisiin.

Vähä-Riutan laavulla ja nuotiopaikalla kiertelin katselemassa paikkoja ja kuvaamassa miljöötä. Laavu ei ollutkaan tavallinen laavu vaan kotus eli rakennelma, joka yhdistää laavun ja kodan ominaisuuksia.

Käväisin laavun sisällä vähän istuskelemassa ja nappaamassa pientä välipalaa sekä hörppäämässä vettä, kuuma oli tullut varusteiden kanssa kävellessä, vaikka matkaa oli vähän, eikä tahti päätä huimannut.

Vähäriutan nuotiopaikalta katsottuna tien toisella puolella eli länsipuolella on Tampereen Taivaltajat ry:n mökki, jota pidetään talvella hiihtomajana. Paikka on aidoitettu ja kyltin mukaan siellä on tallentava kameravalvonta, joten sinne ei ollut ulkopuolisena asiaa. Hienolta paikalta vaikutti. Olen aiemminkin kuullut Tampereen Taivaltajista, mutta en tiennyt siitä sen enempää. Selailin yhdistyksen nettisivuja ja mietin pitäisikö liittyä yhdistykseen. Laitoin tässä kohtaa asian hautumaan mietintämyssyyn.

Jätin Vähä-Riutan taakseni ja jatkoin matkaa, sillä tämän reissun päätarkoitus oli kuvata tupasvilloja, vielä kun niitä näillä leveysasteilla oli mahdollista nähdä.

Iso-Riutta

Metsässä oli suurehko siirtokivilohkare

Kävelin metsätien päähän edelleen kiirettä pitämättä ja maisemia sekä lähikuvia kuvaillen. Matkalla havaitsin kirjosiepon, käpytikkoja useamman, punatulkun ja taimityömaalla varoittelevan metsäkirvisen. Tien päästä löytyi perhosmaailmasta sinisiipiä ja niittyhopeatäplä – jälkimmäisestä tuli uusi piste hyönteiskirjanpitoon. Kuvasin nurmitähdykkeen täydessä kukassa, josta ei kuitenkaan uutta lajipistettä tullut.

Metsätie päättyi silmukkaan ja siitä lähti kahteen suuntaan polku. Lähdin polulle, joka johti suorinta tietä Koukkurahkan suolle. Kuvasin taas muutaman maisemakuvan, sekä kuvan polusta. Pian metsän puolelle päästyäni katseeni kiinnittyi maassa sinimustana kiiltävään kovakuoriaiseen. Se oli metsäsittiäinen, josta tuli taas uusi hyönteispiste.

Metsäsittiäinen

Heti metsään päästyäni retken ensimmäiset hyttyset tulivat tekemään tuttavuutta, mutta niitä oli sen verran maltillinen määrä, että hyttysmyrkkyyn ei tarvinnut turvautua.

Seuraava näkemisen arvoinen paikka oli Eevertinkivi. Nimensä se on saanut Tampereen Taivaltajat ry:n kunniajäsenen Eevert Virojoen mukaan, hänen tekemänsä latutalkootyön kunniaksi. Eevertinkivi oli aika iso ja mielenkiintoisen näköinen. Nappasin siitä pari kuvaa ja jatkoin matkaa paikoin kivistä polkua pitkin.

Pääsin viimeiselle suoralle, joka kulki tiheiden kuusimetsien keskellä Lempäälän ja Kangasalan rajaa pitkin.

Kivinen polku, jonka päässä avautuu Koukkurahkan suo.

Metsäalvejuuri ponnistaa ylös karikkeesta.

Naamaani lensi joku iso hyönteinen jostain alhaalta ja sitä säikähdin hyväisesti. En tiedä yhtään mikä hyönteinen oli kyseessä, mutta iso musta rukoilijasirkka tuli mieleen sillä hetkellä, joka se ei tietenkään voinut olla. Olisi ollut kiva tietää mikä se oli, sillä siitä olisi varmasti saanut uuden hyönteispisteen. Lintumaailmasta paikalla oli hömötiainen ja laulurastas. Metsän jälkeen avautui suo, jossa kyllä kasvoi tupasvillaa, mutta se oli sen verran märkä, ettei sinne ollut mitään asiaa. Otin tilannekuvan puhelimella ja koetin kuvata tupasvilloja pitkällä lintutelellä. Harmittelin sitä, etten päässyt lähemmäksi, mutta samaan aikaan uusi suunnitelma tupasvillojen kuvaamiseksi alkoi saada lopullista muotoaan päässäni.

Lähdin paluumatkalle ja nostin tahtia, että hyttyset pysyvät takanani. Juoksuun en sentään ryhtynyt. Pääsin polulta metsätien päähän ja siellä huomasin, että taivas oli vetäytynyt tumman pilvimassan taakse. Samassa kuuluikin jyrähdys ja tiesin siinä kohtaa, että kuivin nahoin ei tältä reissulta selvittäisi. Mietin myös sitä vaihtoehtoa, että jäisin laavun suojiin pitämään sadetta, mutta lopulta totesin, että kesä kuivaa sen minkä kasteleekin, joten ei muuta kuin jalkaa toisen eteen ja autoa kohti.

En päässyt kovin pitkälle, kun ensimmäiset sadepisarat osuivat ihooni ja sade voimistuikin äkkiä. Vaikka kuvauskalustoni on jokseenkin sateenkestävä, päätin suojata molemmat kamerat paremmin, sillä en vielä tiennyt kuinka kovaksi sade yltyy. Sain kamerat ja repun suojattua kreivin aikaan, sillä pian vettä alkoi tulla ihan kunnolla. Nostin tahtia entisestään ja jatkoin patikointia autoa kohti. Muutamassa ylämäessä piti vähän puuskuttaa ja syke nousi maksimissaan 159 lyöntiin minuutissa – ihan hyvää urheilua. Sadekuuroja tuli ja meni ja enimmäkseen tuli. Sateiden välissä linnut alkoivat heti laulaa. Äänessä oli metsäkirvinen, pajulintu, mustarastas ja käki. Olin lopulta koko lailla märkä, mutta eipä tuo haitannut, kesäsade piristää kivasti.

Omakuva. Vettä sataa reilusti, joten kameroiden ja repun sateensuojat tulivat tarpeeseen.

Autolle päästyäni laitoin varusteet autoon ja istahdin etupenkille tyytyväisenä siitä, etten jäänyt odottamaan sateen loppumista. Söin välipalapatukan ja hörppäsin vettä ja katselin kuntorannekkeen taltioimaa dataa puhelimesta. Aikaa oli kulunut kaikkiaan kolmisen tuntia ja matkaa kertynyt 7,3 km. Yllätyin itsekin, että maksiminopeus oli tuon tavaramäärän kanssa 9 km/h. Paluumatkalla tuli tosiaan kipitettyä aika nopeasti aika-ajoin. Keskinopeus jäi silti 2,3 km:iin tunnissa, joka selittyy helposti sillä, että kuvasin ja kuuntelin pitkiä pätkiä paikoillani. Mutta se siitä, reissu oli hyvä ja antoisa, vaikka ne tupasvillat jäivät kuvaamatta sellaisena, kuin minkä kuvan olin nähnyt päässäni. Tämä tiesi uutta reissua seuraavaan paikkaan, mutta siitä lisää toisessa artikkelissa.

Retken luontohavainnot

Hyönteiset

1. paatsamasinisiipi (Celastrina argiolus syn. Papilio argiolus)
2. keihäsmittari (Rheumaptera hastata)
3. metsäsittiäinen (Geotrupes stercorosus tai Anoplotrupes stercorosus)
4. kirjoleukanen (Micropterix aureatella)
5. niittysinisiipi (Polyommatus semiargus)
6. niittyhopeatäplä (Boloria selene)

Kasvit

1. metsävirvilä eli metsävirna (Vicia sylvatica, syn. Ervilia sylvatica)
2. metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum)

Linnut

1. peippo (Fringilla coelebs)
2. punarinta (Erithacus rubecula)
3. peukaloinen (Troglodytes troglodytes)
4. vihervarpunen (Spinus spinus)
5. kaakkuri (Gavia stellata)
6. kirjosieppo (Ficedula hypoleuca)
7. käpytikka (Dendrocopos major)
8. punatulkku (Pyrrhula pyrrhula)
9. metsäkirvinen (Anthus trivialis)
10. pajulintu eli uunilintu (Phylloscopus trochilus)
11. mustarastas (Turdus merula)
12. laulurastas (Turdus philomelos)
13. hömötiainen (Poecile montanus)
14. käki (Cuculus canorus)

Tietenkin muitakin havaintoja oli kasveista ja hyönteisistä, mutta edellä mainitut kirjasin ylös, sillä niistä tuli uusia vuosipisteitä. Linnuista laitoin kaikki havainnot ylös, vaikkei niistä uusia pisteitä tullutkaan.