Tunnelmallisia koskikuvia metsän siimeksessä

Tänään lähdin selättämään valokuvaamisessa ollutta motivaatiomonttua metsään ja koskille. Tätä edelsi viime yönä katsomani YouTube-videot, joista hain inspiraatiota omiin kuvauksiini. Ja onneksi sitä löytyi ja energiaakin lähteä.

Viime aikoina on ollut melkoista tervassa tarpomista koko homma. Ei huvita, ei jaksa, ei oikein keksi mikä kuvaaminen houkuttaisi, jos mikään. Tänäänkin meinasin jo luovuttaa, kun satoi vettä. Mutta päätin kuitenkin lähteä, sillä minulla on vedenkestävää kalustoa ja omaan niskaan tarvittaessa sadeasu. Ja usein huono sää tarkoittaa hyvää valokuvaussäätä.

Mukaan valikoitui molemmat kamerat (Canon R6 Mark II & Canon R). Canon R:ään laitoin 16 mm ultralaajakulman ja Canon R6 Mk II:een 24–105 mm objektiivin. Repussa oli vielä 50 mm ”nifty-fifty” kaiken varalta, mutta sitä ei tänään tarvittu. Muutoin repun sisällön täytti oheisrekvisiitta ja sadeasu.

Ensimmäisellä retkellä en muistanut koko sadeasua, mutta olin retken jälkeen vain kohtalaisen märkä. Olin kuvaamassa vajaat kaksi tuntia, joka hämmästytti itsenikin. Aika meni kuin siivillä, mutta niinhän se tuppaa menemään, kun on mukavaa tekemistä. Matkaa kertyi vain 1,5 kilometriä. Toisaalta sekin on enemmän, kuin mitä olisin ensin olettanut. Olin ajatellut jättää auton aivan putouksen viereen ja vain kiipeillä alas ja kosken kiville kuvaamaan, mutta löysinkin kauempaa autolle paremman paikan ja päätin käydä tutkimassa seutua toiselta suunnalta, ennen kuin menin putoukselle.

Kun putous oli “puhkikuvattu” palasin kotiin, varmuuskopioin kuvat ja editoin ne. Tyhjäsin kameroiden muistikortit, jonka jälkeen päätin aika ex tempore lähteä vielä toiselle retkelle, kun päivä oli vielä nuori.

Missä ensimmäinen kohde oli melko näyttävä putous purossa, seuraava kohde oli tunnelmallinen metsäpuro ilman putousta, mutta siinä on kuitenkin pienen kosken verran kuohuja. Virtaavaa vettä ja vaahtopäitä oli siis taas tiedossa ja sehän maistui.

Toisella retkellä laitoin sadeasun ja kumisaappaat, sillä tiesin joutuvani kahlaamaan koskessa. Sadeasu oli ehkä liioittelua, sillä olin lopulta sen alla märempi hiestä, kuin mitä olisin mahdollisesti ollut kevyestä sateesta. Mitä tästä opimme? Tuskin yhtään mitään.

Koko päivän kuvaaminen oli mukavan leikkisää kokeilua, eikä otsa kurtussa suorittamista. Juuri niin kuin sen kuuluu ollakin. Ja olen hyvin tyytyväinen siihen, että tuli yleensäkin lähdettyä kuvaamaan. Sillä ei ole väliä mistä inspiraation kaivaa, kunhan se jostain löytyy. Ajatuksena on jatkaa vielä jonkun aikaa yleisluontokuvaajana, mutta saa nähdä – en mene vannomaan, etteikö pitkä tele sujahtaisi reppuun edes varmuuden vuoksi mukaan.

Ensimmäisen kohteen kuvia