Pilyn yölaulajaretki Orivedellä

Perjantaina 12.6.2026 oli Pilyn eli Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen yölaulajaretki Orivedellä. Lähdin innolla mukaan oppimaan lisää linnuista ja ehkä jopa kaappaamaan uusia lintuhavaintopisteitä vuosisaldoon.

Lähdin ajelemaan Tampereelta Orivedelle klo 21.45 ja saavuin perille Oriveden keskustan junaseisakkeelle vähän ennen puolta yhtätoista kuten pitikin. Siellä oli jo iso porukka innokkaita lintuharrastajia odottelemassa lähtöä, jonka oli määrä tapahtua 22.30.

Yölaulajien saloihin meitä johdattelivat Eila Smolander, joka johti joukkoa ja lintuasiantuntijana Jouni Valkeeniemi. Eilalla oli mukana parabolinen mikrofoni, jolla sai kuunneltua hiljaisempiakin ääniä. Sitä sai lainata tarpeen mukaan.

Juttelimme ennen lähtöä asemalla ja sitten pääsimme lähtemään. Kiersimme lenkin “mainoksen” mukaan Oriveden parhailla yölaulajapaikoilla ja kuulimmekin retken aikana mukavasti lintulajeja. Hetki oli kuulemma viimeisiä mahdollisia kuunnella lintuja, sillä pian yölaulajat vaikenevat pesimäpuuhien alkaessa. Jotkut yksilöt kuulemma voivat laulaa vain yhden yön, jos morsian löytyy heti.

Jo ennen lähtöä luonto järjesti meille pienen show’n. Junanraiteille juoksi myyrä, jonka huomasi koivunlatvasta myös varis. Varis syöksyi oitis myyrän kimppuun ja saikin sen kiinni. Varmasti mieluisa iltapala. Liekö varis ollut edellisessä elämässä haukka, sillä niin kätevästi homma siltä kävi.

Ensimmäisellä pysähdyksellä kuulimme ruisrääkkiä ja käkiä. Muitakin lintuja oli, mutta en nyt kaikkia muista. Muutenkin kirjoitan tähän artikkeliin vain ne lajit, jotka muistan tai jotka olivat itselleni merkityksellisimpiä. Pysähdys ei kestänyt kauaa ja jatkoimme matkaa. Ehdin kuitenkin napata muutaman kuvan todella hienosta auringonlaskusta.

Seuraavaksi pysähdyimme kuuntelemaan radan varteen, josta tuli havaintoja iltavirkuista kuoveista ja lokkiparvesta, josta en lajia tunnistanut kaukaa ilman kiikareita, jotka jäivät kotiin. Pian kuulimme viitakerttusen tai oikeastaan useammankin laulua pensaikosta.

Seuraavan pysäkin linnuista en muista kuin ruisrääkät, mutta siellä oli vielä sitäkin hienompi maisema, sillä aurinko oli ehtinyt alemmas ja värjäsi pilvet kauniiksi.

Taisi olla seuraava pysäkki, missä kuuntelimme sarvipöllön poikasten kerjuuääniä – ja taas oli myös ruisrääkkiä äänessä.

Sitten pysähdyimme kuuntelemaan viitasirkkalintuja, joita oli lähistöllä kaksikin yksilöä. Siitä lajista tuli minulle elis eli elämän ensimmäistä kertaa havaittu laji. Näiden kahden yksilön laulu poikkesi vähän toisistaan ja joku ehdotti pensassirkkalintuakin, mutta uskon vanhaa konkaria eli Jounia. Taivaalla pilvimassa oli mennyt mielenkiintoisen näköiseksi ja pitihän siitä ottaa kuva.

Seuraavassa paikassa oli monen linnun laulua, eikä niistä kaikista oikein ottanut selvää, mutta yksi varma laji oli ruokokerttunen, joka tosin lauloi itselleni vähän vierasta sävelmää. Liekö siinä ollut matkintoja mukana.

Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että harmittaa, kun en pitänyt tarkempaa kirjaa havainnoista. Keskityin kuuntelemaan uutta tietoa linnuista ja osallistumaan keskusteluihin kuuntelutuokioiden jälkeen. Käytin kyllä Merlin Bird ID ja Muuttolintujen kevät -sovelluksia välillä, että jäisi jotain omaankin arkistoon, mutta olisi pitänyt olla vielä aktiivisempi siinä hommassa. Osittain ongelmia aiheutti myös puhelimen mikrofonin pöly, jonka huomasin ja putsasin pois vasta kotona. Amatöörivirhe 🤦 Jossain kohtaa pitää hankkia kyllä ulkoinen mikrofoni, jota voin käyttää puhelimessa lintuja kuunnellessa, sekä kameran mikrofonina videoita kuvatessa.

Mutta takaisin retkeen tai siihen mitä minä siitä nyt muistan. Eli pysähdyimme kuuntelemaan satakieltä ja luhtahuittia. Molemmat olivatkin aktiivisesti äänessä ja jostain kuului myös kaulushaikaran “pulloon puhaltelua”. Ruisrääkkiä kuului myös, niitä kuului oikeastaan jokaisella pellolla, minkä viereen pysähdyimme. Luhtahuitista sain uuden vuosipisteen.

Seuraavaksi menimme kuuntelemaan kehrääjiä, joita oli äänessä monia yksilöitä. Kuulin kehrääjän ääniä vasta toista kertaa elämässäni ja se ensimmäinenkin kerta on tältä kesältä. En tiedä miten olen onnistunut siltä pääsemään välttymään, kun olen suviyössä taivaltanut koko ikäni, aina kun on ollut mahdollista. Mutta nytpä on sekin kuultu. Kehrääjiä kuunnellessa ehdin taas ottaa maisemakuvan, jossa on tosin enimmäkseen pilviä, mutta ne olivat edelleen kauniin muotoisia. Värejä ei ollut enää taivaanrannassa nimeksikään, vaikka kuvasin auringonlaskun suuntaan.

Sitten menimme koittamaan, josko Jounin aiemmin löytämät viirupöllön poikaset olisivat vielä lähistöllä. Emme kuulleet mitään, mutta Eila otti parabolisen mikrofonin käyttöön ja sanoi, että etäämmältä kuului poikasten piiskutusta. Paikalle kuului myös kehrääjien surinaa. Aikamme siinä patsasteltuamme metsässä heräsi laulamaan myös leppälintu. Siitäkin tuli itselleni vuosipiste. Leppälinnun etsiminen olikin omalla todo-listallani, joten kiva juttu että se tuli tuossa samalla.

Joku autokunta halusi lähteä johonkin vielä jatkamaan linturetkeään omaan suuntaansa ja siinä kyydissä olleet kolme matkustajaa piti jakaa muihin autoihin. Siinä tuli vähän häslinkiä, mutta kaikki kai pääsivät lopulta sinne, minne pitikin. Minun ei ollut enää järkeä lähteä Orivedelle asti, sillä olimme jo melkein Kangasalalla ja minun oli lyhin ja järkevin ajaa sen läpi kotiin. Pääsin kotiin yöllä kolmen aikaan, kun linturetki venähti aika lailla siitä, mitä oli Pilyn nettisivulla ilmoitettu. Yöunet jäivät vähän lyhyiksi, kun aamupäivällä oli tiedossa jo muuta puuhaa, mutta retki oli kiva ja antoisa, joten en vaihtaisi sitä pois.

Summa summarum

Retken kesto: 22.30 – 02.00 eli 3,5 tuntia (aika kului kuin siivillä).

Ajokilometrejä tuli kotipihasta kotipihaan noin 150, onhan se aikamoinen matka mielestäni, mutta jo pelkästään kotoa Oriveden asemalle tulee matkaa noin 43 km. Jotkut hullut ajelevat vaikka Suomen päästä päähän yhden linnun perässä, minusta siinä ei ole mitään järkeä mistään näkökulmasta. Ja mietin aina sitäkin, etteivätkö luontoihmiset eli lintu- ym. harrastajat ja luontokuvaajat mieti ollenkaan hiilijalanjälkeään ajellessaan pitkiä matkoja jonkun linnun perässä ja matkustaessaan maasta toiseen eri värisiä lintuja katsomaan. Se ei ole luonnon kannalta hyvä juttu ja silti se on kovin suosittua. Itse suosin lähiluontoa ja ajokilometrejä tulee vähän, mutta luonnossa oltua aikaa paljon. Mielestäni se on kaikkien etu.

Lintulajeja retkellä tuli havaittua varmaan toistakymmentä ja itselleni uusia pisteitä 3, joista yksi oli elis. Nämä lajit olivat: viitasirkkalintu, luhtahuitti ja leppälintu. Näistä viitasirkkalintu oli se elis, kuten aiemmin mainitsin. Olihan se mukavaa toisten harrastajien kanssa tarkkailla lintuja ja oppia lisää niistä, sitä en voi kiistää. Ainoa miinus on nuo ajokilometrit, mutta en minä montaa kertaa vuodessa tällaisiin tapahtumiin osallistu.

Valvottuja tunteja on tätä kirjoittaessani yli 24, joten nyt on aika pistää kirjoituskone nukkumaan ja tehdä itse samoin.