Mustakurkku-uikku

Mustakurkku-uikku (Podiceps auritus) on yksi Suomen upeimmista ja värikkäimmistä vesilinnuista. Se on silkkiuikkua huomattavasti pienempi, mutta juhlapuvussaan se vetää vertoja mille tahansa trooppiselle linnulle. Lajin tunnistettavin piirre on pään sivuilla olevat loistavan oranssinkeltaiset höyhentupsut eli ”sarvet”, jotka erottuvat kauas tummaa päätä vasten.

Mustakurkku-uikku on viihtynyt perinteisesti matalilla ja rehevillä lintujärvillä, mutta nykyisin se on Suomessa erittäin uhanalainen (EN). Tässä on koottuna keskeisiä faktoja ja havaintoja tästä upeasta uikusta.

Tuntomerkit

Mustakurkku-uikun juhlapuku on erehtymätön. Pää on musta, ja silmien takaa nousevat näyttävät, oranssit tupsut. Kaula ja kyljet ovat syvän ruosteenpunaiset, kun taas selkäpuoli on tummanharmaa tai mustahko. Erityisen silmiinpistävää on linnun silmän väri: se on kirkkaan punainen ja näyttää melkein hehkuvan.

Talvipuvussa lintu on huomattavasti vaatimattomampi, ollen päältä tumma ja alta valkea. Silloin sen erottaa parhaiten mustasta päälaki- ja poskikuviosta sekä suorasta, piikkimäisestä nokasta.

Ravinto

Kuten kaikki uikut, myös mustakurkku-uikku on erikoistunut sukeltamiseen. Se käyttää ravinnokseen pääasiassa vesihyönteisiä ja niiden toukkia, äyriäisiä sekä nilviäisiä. Toisin kuin isokokoisempi silkkiuikku, mustakurkku-uikku syö suhteessa vähemmän kalaa, vaikka pienet kalat kuuluvatkin sen ruokalistalle.

Lintu sukeltaa saaliinsa perässä ja pystyy liikkumaan veden alla erittäin ketterästi. Se suosii ruokailuunsa matalia vesialueita, joissa on runsaasti vesikasvillisuutta ja siten paljon hyönteisravintoa.

Soidintanssi

Mustakurkku-uikun soidin on näyttävä tapahtuma, joka muistuttaa silkkiuikun kuuluisaa tanssia, mutta on mittakaavaltaan hieman pienimuotoisempi. Soidinmenoihin kuuluu:

• Pään ravistelu: Pari asettuu vastakkain ja heiluttaa päätään puolelta toiselle esitellen pään koristetupsujaan.
• Rinnakkainuinti: Linnut uivat tiiviisti rinnakkain ja voivat nousta vedestä pystyyn rinnat vastakkain ns. pingviiniasentoon.
• Kasvimateriaalin tarjoaminen: Koiraalla on tapana tuoda naaraalle vesikasveja pesänrakennusmateriaaliksi osana parinmuodostusta.

Pesintä

Mustakurkku-uikku rakentaa kelluvan pesän, joka on tehty vesikasveista, kuten järviruo’on pätkistä, sarojen varsista ja sammalista. Pesä on usein ankkuroitu vesikasvillisuuteen, ja se sijaitsee tyypillisesti ruovikon reunassa tai lumpeiden seassa suojassa aallokolta.

• Haudonta: Sekä naaras että koiras osallistuvat haudontaan, joka kestää noin 22–25 vuorokautta. Jos emo poistuu pesältä, se peittää munat huolellisesti mätänevällä kasviaineksella, mikä pitää ne lämpiminä ja piilossa saalistajilta.
• Poikasten hoito: Heti kuoriuduttuaan poikaset kiipeävät emon selkään. On tavallista nähdä emon uivan poikaset selässään höyhenten suojassa. Emo kantaa poikasia useita viikkoja ja ruokkii niitä suoraan nokasta.
• Höyhenten syöttäminen: Uikuilla on erikoinen tapa syöttää omia höyheniään poikasilleen. Höyhenten uskotaan muodostavan vatsaan suojan, joka estää teräviä kalanluita tai hyönteisten kitiinikuoria vahingoittamasta ruoansulatuskanavaa.

Mustakurkku-uikun pesimämenestys on heikentynyt monin paikoin, mikä johtuu järvien rehevöitymisestä, vesien sameutumisesta ja pesäpaikkojen häiriintymisestä. Sen vuoksi jokainen onnistunut pesintä on lajin säilymisen kannalta erittäin arvokas.