Hirvipassissa kameran kanssa

Parin tunnin yöunien jälkeen herään klo 2.40 ollakseni varmasti ajoissa liikenteessä. Suoritan aamurutiinit, joihin kuuluu myös kahvinkeitto. Tarkistan ties monennenko kerran aamunkoiton eli sinisen tunnin ajankohdan ja matka-ajan kohteeseen, jonka löysin aiemmin tutkimusmatkallani karttojen selaamisen jälkeen. Illalla näin ja kuulin siellä hirviä, joten tiesin, että paikka on oikea. Mittari näytti vain paria celsiusastetta, johon olin jo henkisesti varautunut. Ilma oli tyyni, mikä sopi suunnittelemiini paremmin kuin hyvin, sillä ihmisen haju ei kantautuisi hirvien sieraimiin. Laitoin valmiiksi lämpimämmät vaatteet ja naamioponchon sekä -päähineen. Kuvaushanskat ja pipo oli selvä valinta, jalkoihin sujahti paksummat sukat.

Kahvia juodessa selailin someilmoitukset puhelimesta, sillä tietokonetta en uskaltanut käynnistää, etten vain jää jumittamaan ja myöhästy hirvipassista. Kaikki oli valmista minuutilleen suunnitelman mukaan ja lähdin kotoa klo 4 aamulla kohti passipaikkaa. Minulla ei ollut täysin tarkkaa tietoa hirvien aikatauluista, mutta tiesin, että ne ovat aktiivisia aamu- ja iltahämärässä eli odottamassa pitää olla jo hyvissä ajoin ennen sitä. Sininen hetki alkoi kuuden aikoihin ja matkaan menisi vajaa tunti isompia ja pienempiä teitä pitkin – täydellistä.

Tiet olivat hiljaisia, muita ei ollut paljonkaan liikkeellä. Paikka paikoin oli paksusti sumua ja jouduin tiputtaa nopeutta entisestään. Saavuin silti hyvissä ajoin kohteeseen ja aloitin pitkän odottamisen. Puolessa välissä matkaa huomasin, että otsalamppu jäi kotiin, joten tein päätöksen, että tänä aamuna kyttään autosta käsin. Parkkeerasin auton tien reunaan leveämpään kohtaan ja avasin kuskin puolen ikkunan. Sammutin auton ja jäin katselemaan tähtitaivasta kylmän ja kostean ilman virratessa autoon.

Yksi auto ohitti minut, mutta muuten oli täysin hiljaista. Olin kaukana kaikesta. Ei kuulunut ihmisten tai eläinten aiheuttamia ääniä. Aikani odoteltuani ja tienoon pysyessä hiljaisena, kaivoin puhelimen esiin kirjoittaakseni aamun tapahtumia ja tunnelmia tuoreeltaan ylös. Sitten taas odotin – kaikessa hiljaisuudessa.

Ensimmäinen mustarastas alkoi kotkottaa ja vikistä metsässä varttia vaille viisi eli vähän ennen sinistä hetkeä. Parin minuutin päästä siitä, myös punarinta heräsi naksuttelemaan tunnistettavalla äänellään. Myös laulurastas yhtyi aamupalaveriin.

Aamu tuli ja tienoo valkeni. Hirviä ei näkynyt eikä kuulunut. Luovutin puoli seitsemän aikoihin, sillä olin jo edellisenä päivänä päättänyt koittaa illalla uudestaan joka tapauksessa. Paluumatkalla katsoin kaikki otolliset paikat hirvien varalta, mutta niitä ei näkynyt. Ihmiset sen sijaan olivat heränneet ja liikennettä oli jonkin verran.

Pirkanmaalla, 15.9.2026

Nämä hirvet kuvasin edellisenä iltana samassa paikassa.