Tänään tein kaksi eri lenkkiä. Ensin kävin bongaamassa kuikan. Se osoittautui helpommaksi, kuin mitä uskalsin kuvitella. Menin järven rannalle, jossa kuikka oli nähty. Kirjasin lintuhavainnot ylös ja lähdin kävelemään kohti rantapolkua. Matkalla minut pysäytti mies, jonka kanssa juttelimme linnuista – kuinka muutenkaan. Siinä vierähti tovi, mutta se osoittautui hyväksi asiaksi. En nimittäin päässyt edes rantapolun alkuun, kun katsoin järvelle ja näin rantaa kohti uivan isohkon linnun. Tiesin jo, mitä katsoin, mutta varmistin vielä havainnon kiikareiden avulla. Kuikkahan se oli. Minulle olisi riittänyt äänihavaintokin, mutta näköhavainto on aina parempi. Katsoin linnun uintia ja päättelin sen uivan kapeikon läpi järven pohjukkaan. Lähdin palaamaan omia jälkiäni takaisin ja asetuin paikkaan, mistä oletin kuikan uivan ohi. Ja sehän toimi kuin ajatus. Sain siitä ihan mukavat kuvat, parhaat tähän mennessä ja olin hyvinkin tyytyväinen tilanteeseen. Julkaisen kuikan kuvat näillä näkymin ensi viikon sunnuntaina.
Seuraavaksi lähdin ehkä vähän epätoivoiseenkin koitokseen eli etsimään idänuunilintua paikasta, josta sen viime vuonna löysin. Sillä retkellä vierähti enemmän aikaa ja kilometrejä karttui jokunen. Eniten aikaa meni silti puron ja kosken kuvaamiseen, mikä ei sinänsä ole huono juttu. Tuttu paikka missä aina silloin tällöin käyn. Sitä ei oikein koskaan voi tietää, mitä sieltä löytää. Hienoa vanhaa metsää ja tunnelma on aivan omanlaisensa. Linnut lauloivat sielläkin ahkerasti ja sehän se luontomiehen sydäntä lämmittää. Ja lämmitti muutenkin, vaikka olin jo vähentänyt vaatetusta edellisten hikiretkien jälkeen, minulla oli taas kuuma. Otin vielä ohuen takin alta hupparin pois.
Kiittelin itseäni hyvästä hankinnasta ja siitä että se oli mukana. Kyseessä on Siruin kevyt matkajalusta, joka kulkee mukavasti kameraliiviin kiinnitettynä ja sen saa siitä nopeasti käyttöön. Yhdessä kohdassa ihailin kosken kuohuja, mutta kuvakulmaa ja kuvaa muutenkaan en saanut mieleisekseni. Hypin kiviä pitkin kosken keskelle ja laitoin jalustan kivelle. Siinä oli vähän ahdasta olla jalustan kanssa, mutta mitäpä sitä ei tekisi visionsa toteuttamiseksi. Koskesta ja purosta sekä metsästä on ihan kivoja kuvia, joitakin sellaisiakin, joista tulee keijumetsä tai peikkometsä mieleen. Sellaisista vanhoista metsistä pidän erityisesti.
Tänään tuli lintuhavaintoihin lisää yksi laji eli se kuikka ja kasveihin pari lajia. Kasveihin tuli jo hetken etsimäni leskenlehti sekä kyläkellukka. Kannattaa katsoa maasta taivaalle ja sivuille ja pitää korvat ”höröllä”. Luonto antaa, jos on valmis ottamaan vastaan.
Aikani kuvailtuani lähdin takaisin autolle. Autolle päästyäni söin proteiinipatukan ensihätään, ettei jalat olisi seuraavana päivänä yhtä jumissa, kuin edellistä retkeä seuraavana päivänä. Se on melkoista treeniä, kun kyykistelee kukkien ja muiden pienten takia maahan ja nousee taas ylös. Siinä on reilu 100 kilon ponnistus yhdellä jalalla joka kerta kun nousee ylös ja niitä kertoja on paljon.
Huomenna on pari ohjelmanumeroa, mutta ajattelin kyllä jotakin kuvatakin ja luonnossa taas pällistellä, tiedä vaikka jonkun lyhyen retkenkin ehtisi tehdä. Toivottavasti suunnitelma pitää. Mutta niitä juttuja sitten huomenna.
Tampereella, 15.4.2026
