Tänään päätin vailla suurempia suunnitelmia lähteä metsään etsimään sinivuokkoja. Suuntasin Tampereen Kauppiin, jossa olen ennenkin niitä nähnyt. En mitään isoa kukkaketoa, mutta sen verran, että niistä saa ihan nättejä kuvia.
Ei muuta kuin metsäkamppeet päälle ja aikaisempaa enemmän varustetta mukaan. Tällä kertaa normaalin kaluston lisäksi mukaan lähti jalusta, 50 mm objektiivi (nifty-fifty) ja 70-300 mm teleobjektiivi, jos satun kuvaamaan makroja loittorengassarjan avulla. Vesipullon otin mukaan varmuuden vuoksi ja kiittelin siitä itseäni myöhemmin. Tuli nimittäin rantapolulla aika lämmin, kun puin vähän turhan lämpimästi. Noh, tietääpähän seuraavalla kerralla.
Suunnitelmasta toteutukseen oli matkaa hyvin vähän, jos edes sitäkään. Asettelin tavarat autoon ja heitin vielä perälle toisen repun, sillä oli tarkoitus paluumatkalla käydä kaupassa.
Ajelin rauhallisesti Kauppiin ja jätin auton parkkiin. Ripustin itseeni vähintään riittävästi tavaraa ja lähdin rantapolkua kohti. Matkalla kohtasin joitakin lenkkeilijöitä, joista osa vähän hymyili habitukselleni. Mutta kivahan se on hyvää mieltä jakaa, vaikkakin vahingossa.
Ensimmäisiin eläimiin kuului käpyjä ahmiva orava, ahkerat punakekomuurahaiset sekä mantukimalainen, jos tunnistin sen oikein.
Jatkoin syvemmälle metsään, jonka vieressä järvi löi hiljalleen aaltoja rantaan ja järven saattoi kuulla ja haistaa. Pari kalalokkia kailotti rannalla ja toisesta pääsin kuvankin ottamaan. Metsässä kaikui pikkulintujen laulu. Äänessä oli tali-, sini- ja kuusitiaiset. Peippokin siellä liverteli kevättä rinnassa. Pian kuului punarinnan laulu ja heti perään hippiäisten korkeaa piipitystä ja laulua. Mustarastas ilmoitti komeasti läsnäolostaan jossain hieman kauempana. Monien äänien seasta pystyin tunnistamaan myös vihervarpusen laulun pariinkin otteeseen.
Lähdin jatkamaan matkaa ja kuvasin samalla maisemia, metsää ja polkuja. En tiedä mikä poluissa minua viehättää, mutta ei kai sitä sen kummemmin tarvitse perustella, ne ovat hienoja.
Polku muuttui epätasaisemmaksi, mutta ei yhtään vähempää mielenkiintoiseksi, päin vastoin. Kuvasin kiviä ja juurakoita. Ajattelin että kuvaan niitä edes muistin virkistykseksi, vaikka en ollut vielä varma saanko noin lyhyestä retkestä mitään matkakertomusta aikaan.
Pian luonto näytti voimansa tai sen kun myrsky oli riehunut metsässä. Hannes-myrsky oli pistänyt isoa puuta matalaksi siellä täällä. Myrsky saapui Suomeen 27. joulukuuta 2025, enkä ole sen jälkeen käynyt kyseisessä metsässä. Kuvasin myrskyn kaatoja ja sekasortoa. Reitti meni vähän uusiksi, kun puut olivat kaatuneet polun poikki. Osa puista oli katkennut puun juuresta niin, että juuret olivat vielä maassa. Siinä tuntee itsensä aika pieneksi luonnon edessä – tai siinäkin.
Pian syvemmältä metsästä kuului sepelkyyhkyn kujerrus, lisäsin siitä päivän kirjanpitoon uuden lajin.
Kävin kääntymässä niillä sijoilla, jossa olin vuosi sitten keväällä kuvannut sinivuokkoja, mutta nytpä niitä ei näkynyt – ei ainuttakaan. Toivon, että sesonki on vielä edessä, enkä ole myöhässä – se olisi sangen ikävää. Mutta ei vaivuta epätoivoon, sillä paljon kauniita kukkia on tulossa vielä kesän mittaan. On sinivuokko toki yksi kauniimmista ja sen arvoa nostaa se, että se kukkii vain vähän aikaa keväällä. Kalenterin mukaan en ole myöhässä, mutta tänä vuonna Suomessa terminen kevät on noin kuukauden etuajassa. Noh, aika näyttää, vielä en luovuta.
Hörppäsin janooni vettä ja tuskailin kuumuutta. Tuli puettua vähän turhan paljon vaatetta. Ajattelin, että järven rannalla tuulee aina ja varjossa saattaa olla viileää. Ehkä kantamukset sitten sen verran painoivat, että kylmä ei todellakaan päässyt tulemaan. Kevyemmät “kesävaatteet” ovat jo valmiina seuraavia retkiä varten.
Paluumatkalla alkoi kaukaa ja verrattain hiljaisesti kuulua tuttua laulua. Menin lähemmäs ja lopulta varmistuin siitä, että laulurastashan se siellä lauleskeli. Siitä tuli vuosikirjanpitoon uusi laji. Laulurastasta kuunnellessani edestäni vipelsi metsämyyrä, mutta sen verran nopeasti se näyttäytyi, ettei sen kuvaamiseen ollut mahdollisuuksia. Lintulajeja minulla on tällä hetkellä 79 kasassa tälle vuodelle eli sataseen ei ole enää pitkä, mutta viime vuoden lukemiin on vielä kosolti matkaa. Mutta onhan tässä vielä vuotta jäljellä.
Paluumatkalla kuvasin pitkälti samoja aiheita, kun menomatkallakin, mutta nyt valo tuli kuvaajaan nähden eri suunnasta ja näin ollen tienoo muuttui taas.
Metsässä kului kaikkiaan 1,5 tuntia aikaa ja matkaa kertyi reilu 3 km. Se on hidasta hommaa, kun koko ajan pysähtelee kuvaamaan ja silmäilee näkymiä maasta taivaalle eläinten ja muiden kuvauskohteiden löytymiseksi. Linnut toki yleensä kuuluttavat itsestään, joten niiden löytäminen on suhteellisen helppoa – ainakin äänihavaintoon saakka.
Autolle päästyäni minulla oli jo sangen kuuma ja otin repun sivutaskusta juomapullon suosista apukuskin paikalle, että saan siemailla sitä matkalla.
Muistin peräti käydä kaupassakin, jonka jälkeen ajelin kotiin, katsomaan mitä kameroiden muistikorteille on tallentunut. Tein kuviin nopeat säädöt ja rupesin kirjoittamaan päivän kuulumisia. Nyt saakin sitten miettiä jo seuraavaa retkeä – sinivuokot tähtäimessä.
