Paikka: Tampere
Aika: 13.05-14.35
Sää: -7 °C, kosteus 88 %, pilvistä (8/8)
Auringonnousu: 8.23
Auringonlasku: 16.54
Päivän pituus: 8 h 31 min
Päivän pituuden muutos: Päivä on täällä nyt 3 tuntia ja 5 minuuttia pidempi kuin vuoden ensimmäisenä päivänä.
Vauhti: Tällä hetkellä Tampereen korkeudella päivä pitenee noin 5–6 minuuttia vuorokaudessa.
Kuten huomataan valoisuuden määrästä ja tämän artikkelin lintuhavainnoinnin perusteella, kevät tekee tuloaan joka suunnalta.
Ja sitten itse kenttäpäiväkirjaan.
Helmikuun kymmenes päivä tarjosi pysäyttäviä hetkiä metsän siimeksessä. Asetuin aloilleni matalalle retkijakkaralleni ja jäin tarkkailemaan talvista hiljaisuutta, joka alkoi pian täyttyä elämästä. Tarkkailin lintuja puolitoista tuntia, ja sinä aikana metsän asukkaat tuntuivat hyväksyvän läsnäoloni täysin.
Myöhemmin huomasin taas, kuinka herkkä tasapaino tarkkailijan ja tarkkailtavien välillä on – silloin kun kyseessä on aidot villieläimet. Kun lopulta nousin jakkaralta ylös jalkojen puutumisen vuoksi, linnut muuttuivat heti varovaisiksi ja pysyttelivät etäämmällä. Vasta kun istuin takaisin alas ja pidin liikkeet taas hitaina ja vähäisinä, rauha palasi ja linnut uskalsivat tulla takaisin lähelleni. Kovemmilla pakkasilla on syytä pitää riittävää etäisyyttä lintuihin, ettei niiden elintärkeä ravinnonhaku häiriinny.
Päivän sykähdyttävimpiä hetkiä oli huomata, miten jotkut linnut olivat jo soidinpuuhissa, ehkä jopa muodostaneet pareja. Ensin huomasin soidinkäyttäytymistä käpytikkojen osalta. Kauempaa alkoi kuulua soidinrummutusta, mutta jo pian estradi siirtyi aivan viereeni, kun kaksi tikkaa saapui leikkimieliseen takaa-ajoon läheisiin puuin. Tähän asti olin nähnyt paikalla vain koiraan, joten naaraan ilmestyminen oli todella iloinen yllätys. Ilokseni ne lennähtelivät toistensa perässä ohuiden leppien rungoilla vain muutaman metrin korkeudella, joten sain seurata touhua aitiopaikalta. Myöhemmin koirastikka kävi yksinään tankkaamassa energiaa rasva-pähkinä tangolla, sillä välin kun naaras puuhaili omiaan etäämmällä.
Vasta valokuvista huomasin, että naaraalla oli kaksi punaista höyhentä takaraivollaan. Punaiset niskahöyhenet aikuisella naaraalla selittyvät yleensä joko nuoruuspuvun hitaalla sulkasadolla, yksilöllisellä hormonaalisella vaihtelulla tai harvinaisella geneettisellä väripoikkeamalla, joka rikkoo lajin tyypilliset tuntomerkit. Lintulajin tai linnun sukupuolen määritys ei ole aina helppoa ja yksiselitteistä.
Myös kuusitiaiset tarjosivat ensikokemuksen: kuulin niiden äänen takavasemmalta ja kääntyessäni näin ensimmäistä kertaa kaksi yksilöä samanaikaisesti ruokintani liepeillä. Olen luullut tai ehkä tiennyt, että aiemmin niitä oli vain yksi. Ne kisasivat ja jahtasivat toisiaan vain seitsemän metrin päässä pohjoisen suunnalla minusta. Siitä ne jatkoivat kauemmas pusikkoon, mutta niiden iloinen ääni kuului edelleen.
Närhet liikkuivat varovasti metsässä kierrellen ja omaleimaista rääkymistä ja kujerrusta pitäen. Välillä ainakin toinen niistä kävi ruokinnalla. Niitäkin olen nähnyt tähän mennessä vain yhden tai yksitellen.
Hömötiaisia oli ainakin kaksi, kuten aiemminkin on ollut, mutta välillä olin näkevinäni myös kolmannen yksilön. En ole kuitenkaan asiasta täysin varma, joten jätin sen kirjaamatta. En tiedä ovatko nuo hömötiaiset pariskunta, mutta se on hyvin mahdollista – toivottavasti lähistöllä on lahopuuta, johon pienet ystäväni voivat kaivertaa pesäkolonsa.
Kaksi mustarastasta kävi ruokinnan lähellä, mutta en nähnyt oliko toinen naaras, jonka viime lauantaina näin. Toinen oli varmasti koiras. Hienoa jos ne olivat eri sukupuolta ja niistäkin tulee pari.
Ruokinnalla kävi tasainen virta väkeä: punatulkkuja, vihervarpusia sekä sini- ja talitiaisia, pari hömötiaista ja yksi töyhtötiainen.
Harakka kävi ruokinnan lähellä ja viestitti lajitovereilleen räkättämällä, se sai myös vastauksen.
Parimuodostusta ei muiden lintujen välillä ollut havaittavissa, vaan ne keskittyivät lähinnä ruokailemiseen. Korpin ääni kantautui jostain kauempaa ja muistutti metsän syvemmästä rauhasta.
Voiko lintu laulaa nokka kiinni?
Kuvissa näkyvä vihervarpuskoiras on hyvä esimerkki siitä, että laulu ei vaadi aina avointa nokkaa. Lintujen ääni syntyy syrinxissä eli lauluryhmyssä, joka sijaitsee syvällä rinnassa henkitorven haarautumiskohdassa. Nokan asento vaikuttaa lähinnä äänen voimakkuuteen ja sointiin.
Erityisesti varhain keväällä vihervarpuset harrastavat tällaista hiljaista ”vatsastapuhumista” (niin sanottu subsong). Kun katsot tarkasti linnun kurkkua, voit nähdä sen värähtelevän laulun tahdissa, vaikka nokka pysyy täysin suljettuna. Tämä on koiraan tapa harjoitella kevään soidinta varten herättämättä liikaa huomiota.
Vaikka nisäkkäistä ei tullut suoria näköhavaintoja, metsän pohjaa peittävä hanki kertoi omaa tarinaansa. Valkohäntäkauriin, oravan sekä jäniksen tai rusakon tuoreet jäljet risteilivät metsässä muistuttaen, että siellä on elämää silloinkin, kun ihminen ei sitä näe. Puolitoista tuntia metsän syleilyssä osoitti jälleen, kuinka paljon pienet ja hitaat liikkeet vaikuttavat siihen, mitä luonto meille paljastaa.
Metsäruokintani ulkopuolisia havaintoja kevään merkeistä oli se, kun kävin verikokeissa ja näytteenottopisteelle kävellessäni ja sieltä palatessani kuulin lähimetsästä talitiaisten tunnusomaista ti-ti-tyytä. Kyllähän se kevääntulo mielialaa kohottaa, vaikka ei minulla ole mitään talveakaan vastaan.
Kyllä tällaisena päivänä vähemmästäkin hymy on kuin Hangon keksillä 😊
