Kenttäpäiväkirja: Merikotkien kuvausreissu

Tiistai 27.1. klo 8.30–17.40
Sää: –7 °C, tyyntä ja pilvistä
Paikka: Pyhäjärvi, Lempäälä

Aamu alkoi tavalla, joka tuntuu jo melkein perinteeltä: valvottu yö, lyhyet tehounet ja myöhästyminen aikataulusta. Okei, myöhästyminen ei ole minulle tavanomaista, mutta joskus käy niin. Sen lisäksi, että lähdin myöhässä, huomasin vähän matkaa ajettuani, että kiikarit jäivät kotiin. Ei muuta kuin auto ympäri ja uusi yritys.

Oli selvää, että tästä tulisi yksi talven odotetuimmista retkipäivistä. Merikotkat olivat liikkeellä, ja me olimme matkalla niiden luo – neljä kuvaajaa, kaksi retkikuntaa ja yksi kalastaja, jonka kanssa Tapani ehti jutella hyvän tovin muita odotellessa, kalastajalta saimme syöttikalat kotkia varten.

Ensiaskeleet jäällä

Jo lähtö osoitti, että päivästä tulisi sävyltään enemmän ”selviytymistarina” kuin sujuva kuvauskeikka. Tapanin hanskat olivat hukassa. Ne jäivät kalastajan mönkijän päälle ja saattoivat olla missä vain. Säädin kameran asetukset ennen kuin lähdin liikkeelle ja otin molemmista kameroistani linssisuojat pois.

Jäällä retkikunta hajosi kahteen suuntaan: minä kohti kaukaisinta tukikohtaa, johon minun ja Tapanin oli määrä mennä kuvaamaan, Olli ja Erkki vähän lähempään pikkusaareen. Lopulta Tapanin kehotuksesta käännyin itsekin kohti pikkusaarta – ja hyvä niin, sillä tarpominen upottavassa lumessa alkoi nopeasti tuntua loputtomalta. Hanki ei ollut erityisen syvä, onneksi, mutta silti se upotti sen verran, että se kävi vähän voimien päälle, etenkin kun energiat olivat lopussa.

Ahkio kaatui kapean rakenteensa vuoksi kerta toisensa jälkeen moottorikelkkojen ja mönkijöiden urissa, eikä köyhä aamupala (leipä ja kahvi) antanut enää tarvittavaa energiaa.

Olli yritti soittaa pari kertaa varmistaakseen, että kaikki oli kunnossa, mutta minulla ei ollut hänen numeroaan, niin en vastannut – ei tänne puhelimessa oltu tultu jaarittelemaan (enkä muutenkaan mielelläni vastaa tuntemattomiin numeroihin). Jäällä viestintä on joskus yhtä hankalaa kuin itse liikkuminen, ainakin jos ei tosiaan edes tiedä kuka soittaa.

Hain retkestä pari päivää eteenpäin eli torstaina 29.1. Lempäälän Hintakaaresta ahkion, kun se oli vielä tarjouksessakin – Tapani sen minulle ystävällisesti vinkkasi. Nyt ei pitäisi aivan pienestä kaatua ja mukaan mahtuu kaikki tarpeellinen – ja ylikin. Ahkion koko on 120 x 63 x 25 cm.

Pikkusaari – päivän tukikohta

Kun lopulta pääsimme kaikki samaan paikkaan, pikkusaareen, oli ensimmäinen tehtävä yksinkertainen: istua alas, hengittää ja syödä välipalaa. Ulappa oli hiljainen, mutta kaukana näkyi korppeja ja merikotkia. Päätimme jäädä saareen koko päiväksi, koko porukka.

Seurasi telttapaikkojen etsintää, telttojen pystytystä ja niiden huolellista piilottamista. Tarpeelliset tavarat vietiin sisään, loput kätkettiin maastoon, kotkat saattavat tulla saareen tähystämään ja tällöin mitään ylimääräistä ei saa olla näkyvillä. Kuvaussektorit tarkistettiin ja raivattiin risuista. Sitten alkoi odotus – ja sitä riitti.

Odotuksen taide

Kalastajaa ei kuulunut. Hänen piti tulla tarkistamaan kalastusverkkonsa, joka oli saaren vieressä. Lopulta tajusimme olevamme väärän verkon vieressä. Syöttikalat levitettiin jäälle joka tapauksessa, ja kamerat säädettiin valmiiksi.

Minä laitoin kameraan seuraavat asetukset:
valotusaika: 1/2000 s, aukko: f/8, valotuksen korjaus: +1⅓, ISO: auto – kirkas hanki ja tumma kohde vaativat omat temppunsa, siksi nostin valotuksen korjausta ylemmäs, että kohteet eivät jää mustiksi kun valotusautomatiikka yrittää valottaa kuvan “oikein” hallitsevan valkoisen lumihangen mukaan.

Teltassa otetut pienet unet lumihangessa olivat päivän ainoa lepohetki ja se teki terää, ainakin loppuretkeksi. Muuten odotus oli pitkää, hiljaista ja paikoin tuskallista. Selkä ja jalat puutuivat ja jakkara keikkui. Välillä koko joukko nousi jaloittelemaan telttojen ulkopuolelle.

Kun taivas viimein liikahti

Minä kiikaroin välillä taivasta ja ulappaa, sitten alkoi tapahtua.

Kaukaa lähestyi kaksi merikotkaa. Adrenaliini nousi saman tien, ja kaikki syöksyivät takaisin telttoihin. Sitten hiljaisuus. Odotus. Ja lopulta ensimmäiset tapahtumat.

Korpit aloittivat soidinlentonsa aivan lähellä – niin lähellä, että siipien suhina kuului telttoihin asti. Ne eivät kuitenkaan uskaltaneet tulla syöttikaloille. Ja jos korpit eivät tule, eivät tule todennäköisesti kotkatkaan.

Merikotkia lensi ohitsemme kymmeniä. Osa kaartoi suoraan kalojen yli, mutta jatkoi matkaa. Naamioteltat taisivat huolellisesta naamioinnista huolimatta herättää epäluuloa – ne olivat jotain uutta maisemassa. Jotta linnut tottuisivat, teltat pitäisi pystyttää viikkoa tai edes muutamaa päivää aiemmin ja jättää paikoilleen. Nyt saimme vain muutamia kuvia – ei mitään priimaa, mutta dokumentteja päivästä kuitenkin.

Paluumatkan koettelemukset

Kun ilta alkoi hämärtyä, oli pakko lähteä. Pop-up -teltta ei suostunut millään menemään kasaan, ei minun eikä Ollin käskytyksestä. Heti saaresta lähtiessäni ahkio kaatui jäisessä mäessä, ja polvi sekä selkä ottivat osumaa. Hetken mietin, hajosiko jotain – minä tai varusteet. Ajattelin että itse kyllä korjaannun ajan kanssa, mutta pahinta olisi, jos uudet hyvät kiikarit tai kuvauskalusto meni rikki.

Paluumatka puolipimeässä oli sekava. Matkanjohtaja oli jo mennyt menojaan, ja me muut harhailimme hetken avaralla jäällä ilman selkeää kiintopistettä. Lopulta kaikki päätyivät samalle parkkipaikalle. Lainatavarat palautettiin toinen toisillemme, Olli ja Erkki lähtivät, ja minä jäin vielä juttelemaan Tapanin kanssa pitkään.

Tapani antoi minulle tupakansytytinlaturin puhelinta varten – pieni, mutta ratkaiseva ele ja tärkeä varuste minulle tulevia retkiä varten. Sain ladattua jäätyneen puhelimen akun täyteen kotimatkalla. Ajoin nuokkuen, kotiin päästyäni minulla ei ollut ainoatakaan muistikuvaa matkasta. Kotona kissat saivat ruokansa, ja minä tiesin, että päivä ei ollut vielä ohi. Silti oli pakko ottaa pienet tirsat – jotka sitten lopulta venyivät seuraavan päivän iltapäivään.

Päivän eläinhavainnot

• Korpit – soidinlentoa ja ruokapaikkojen tarkkailua
• Merikotkia kymmeniä – ohilentoja, tarkkailua, pönöttämistä jäällä, kaukana
• Variksia – ohilentoja
• Naakkoja – ohilentoja, kävivät jopa syömässä syöttikaloja, joka selvisi riistakameroista myöhemmin

Yhteenveto

Päivä oli mahtava, vaikkei kuvia tullut paljon, hyviä ei sitäkään vähää. Ensi kerralla tankkaan energiaa paremmin ennen lähtöä ja otan mukaan esim. kuivamuonaa. Juomavesi kannattaa laittaa termospulloon, ettei se jäädy.