Lauantaina 15.11.2025 Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry:n järjesti lintukävelyn Nokialla. Ounastelin, ettei se ole kuvaajalle mitään ilotulitusta, mutta marraskuun lintulajipisteet ja kanssahenkisten ihmisten näkeminen houkutteli.
Meitä oli saapunut paikalle reilu 10 lintuihmistä, ihan sopiva porukka. Pakkasta oli nelisen astetta ja tuuli puhalsi lounaasta 4-5 metriä sekunnissa. Keli oli mitä mainioin ulkoilemiseen, aurinkokin paistoi välillä.
Jo Knuutilassa parkkipaikalla tuli muutama lintuhavainto ja Kuloveden rannalle kävellessä tuli lisää. Rannalle menimme etsimään pääasiassa kai viiksitimaleita, mutta ne olivat lähteneen paikalla olijoiden mukaan varttia ennen kuin me kävelimme rantaan. Odottelimme aikamme, mutta linnut eivät palanneet. Sitten lähdimme kävelemään rannan muotoa myötäilevää polkua pitkin kohti lintutornia. Lintutornille emme tuolla reissulla menneet, mutta hyvä tietää, että siellä sellainenkin on.
Seuraava pysähdyspaikkamme oli kartanon lähellä, jossa tarkkailimme kartanon takapihaa. Siellä oli mustarastaita, punatulkkuja, närhi ja orava. Oravasta ei pistettä tullut, kun ei sitä oikein linnuksi saa vaikka olisi ollut liito-orava. Kuvasin kaukaa pihamaan lintuja, mutta tiesin saavani linnuista parempiakin kuvia, niin poistin kuvat kotiin päästyäni.
Sitten pysähdyimme auringonkukkapellon laidassa, jossa saimme lisää havaintoja. Minä toimin kirjurina eBird-sovelluksen kanssa ja kaipa niitä joku vihkoonkin kirjasi. Meillä oli mukana kiikareita, kaukoputkia ja kameroita. Itselläni ei hyviä kiikareita ole ja kaukoputken raahaaminen mukana kuvauskaluston lisäksi ei ole mielekästä, joten tyydyn tuollaisella retkellä kuvaamaan tunnistuskuvia, en aina niitäkään.
Seuraavaksi menimme laiturille pälyilemään rantaruovikkoa viiksitimaleiden toivossa ja muutenkin järveä silmällä pitäen. Taas tuli havaintoja.
Viimeinen pysähdyksemme oli kartanon etupihalla, jossa havaitsimme vielä ainakin naakan ja pikkuvarpusen.
Patikointia kertyi noin pari kilometriä ja siihen sisältyi paikallaan tarkkailua, kuten kuuluukin. Paikallaan ollessa minulla oli sopivan lämmin, etenkin kun vedin hupun päähän eikä liikkuessakaan ei tullut hiki. Kevyttoppavaatteet osoittautuivat hyväksi valinnaksi. Aikaa meillä kului noin pari tuntia ja lintulajeja havaitsimme kollektiivisesti 20. Lintujen määräksi laskimme sekä arvioimme noin 80 yksilöä. Uusia marraskuun pisteitä minulle tuli 6 tuolta reissulta. Yhtään julkaisukelpoista kuvaa en saanut, mutta eipä se haitannut, luonnossa olemiseen on paljon muitakin syitä kuin hyvät valokuvat.
Mietin vielä parkkipaikalle päästyämme, lähtisinkö uudestaan ensimmäiseen rantaan odottelemaan viiksitimaleita, mutta Tampereen päässä oleva linturuokinta houkutteli. Ajattelin että ehkä saan siellä niitä parempia kuvia, etenkin kun oli kirkas keli ja ruokintapaikka on kovin varjoinen eli pilvisellä kelillä minun kalustolle vähän turhankin pimeä.
Lähdin ajelemaan Tampereelle mielissäni hyvästä retkestä ja uusista lintulajihavainnoista.
Tampereella ajelin tutulle ruokintapaikalle, jossa en ollut vielä tänä syksynä käynyt. Heti pian autolta lähdettyäni sain kuvattua viherpeipon aivan lähietäisyydeltä. Perässäni tuli tuttu pariskunta, jonka kanssa aloimme juttusille. Matkalla meitä ilahduttivat pelottomat mustarastaat ja metsiköstä kuului tiklien tirskuttelua.
Kaikista vaikeimmaksi kuvattavaksi osoittautui hyvin yleinen laji, sinitiainen. Se on pieni ja nopealiikkeinen ja viihtyi varjoissa sekä oksien takana. Tuskastuin jo jossakin kohtaa, kun en vaan millään saanut siitä kunnollista kuvaa. Hyviä kuvia tuli kyllä muista lajeista, mutta ei sinitiaisesta. Ei kaikista, mutta joistakin. Jopa närhi tuli muutaman kerran aivan lähelle kuvattavaksi. Siitä nyt ei mitään vuoden luontokuvaa tullut, mutta tarkkoja kuvia sentään.
Sinitiaisen kohdalla kameralla ja/tai objektiivilla oli suuria vaikeuksia tarkennuksen kanssa. Ei vaan mennyt kohdilleen, vaikka tarkennuspiste oli silmässä. Sitten tuli työvoitto. Sinitiainen tuli lähelle ja vastavaloon, mutta kuitenkin niin, että sain varjonkin puolelle sopivasti valoa ja väriä. Tiesin heti, että siitä saan kivan kuvan aikaiseksi. Se on tänä aamuna jakamani kuva, käy kurkkaamassa jos on jäänyt näkemättä. Sinitaiskuva noteerattiin jopa Instagramissa @excellent_wildlife tilillä — se lämmitti mieltä. Lopulta sinitiaisesta tuli muutamakin hyvä kuva, kannatti odottaa ja yrittää — taas kerran.
Viihdyin ruokintapaikalla noin 1,5 tuntia ja kuvia kertyi kosolti. Lajeja havaitsin 15 ja mieluisa haivainto tuli mm. pitkään ruokintapaikalta poissa olleista hömötiaisista.
Marraskuun pistesaldo nousi vielä viidellä lajilla. Kotiin päästessäni muistikortilta siirtyi tietokoneelle 1 600 kuvaa tarkempaa tutkimista odottamaan. Ensin poistin varmasti huonot kuvat, jolloin jäljelle jäi enää vajaa parisataa kuvaa. Lopulta editoin kuvia muutaman kymmentä jatkokäyttöä varten. Siinähän se päivä sitten olikin aamusta iltaan.
Sunnuntaina lähdin uudella innolla etsimään viiksitimaleita ja sillä kertaa tärppäsi. Hyvää kuvaa en saanut, vaikka odotin 3,5 tuntia paikalla. Välillä seisoskelin vesisateessa ja välillä räntäsateessa. Ajattelin odottaa hyvää kuvaa, mutta lopulta oli pakko luovuttaa. Olin pukenut onneksi lämpimämmin päälle, sillä tuollaisessa seisontamaratonissa ja olosuhteissa voi tulla kylmä. Tuon erän hävisin timaleille kuvien suhteen, mutta peli ei ole pelattu vielä… Yhden hyvän sinitiaiskuvan sain sunnuntaina eli ei ollut tyhjä reissu sekään. Ja sain toki havaintopisteen viiksitimalista, näköhavainto, vuosipinna, marraspinna ja elis samalla kertaa. Ei ollut tyhjä reissu sekään.
Tampereella, 16.11.2025
Samu Aaramaa Photography 