Heräsin puoli kahdeksan aikaan ja aloin normaaliin tapaani kahvinkeittopuuhiin. Olin jo aiemmin päättänyt lähteä Nokialle katsomaan josko löytäisin koskikaran. Linnusta oli jo havaintoja Tiirassa, joten mahdollisuudet olivat hyvät. Tämä yksittäinen yksilö on täkäläisittäin melko aikaisin tullut pohjoisesta näille leveysasteille. Tosin näin tilhiäkin tänään, että ehkä pohjoisessa kylmyys jo saa loppujakin lintuja liikkeelle.
Katsoin säätiedotuksen ja vilkaisin pihalle. Taivas oli tasaisen harmaa ja vettä ripotteli vähän. Ei mitään mikä estäisi kuvausreissun. Puin kerroksellisesti, kuten kuulemma hyviin käytäntöihin kuuluu ja keräsin kuvaskaluston kasaan. Lähdin kohti Nokiaa ja köröttelin pelipaikalle noin 40 minuuttia.
Perille päästyäni keräsin ja osittain puin kuvauskamat päälleni ja lähdin kosken rantaan tarkkailemaan tilannetta. Kävin ylempänä ja alempana ja kiipeilin penkereellä kivilohkareiden välissä ja yli vedenrajaan saakka. Lintua ei näkynyt eikä kuulunut. Rupesin kuvaamaan niitä vähiä maisemia mitä siellä oli.
Pian näin entuudestaan tutun lintuharrastajan ja juttelimme havainnoistamme – tai niiden puutteesta. Mies lähti alavirtaan ja minä jäin päivystämään padon lähelle paikkaa vaihdellen. Juuri kun kuulin ja pian näin koskikaran, Raimo tuli alavirralta ja osoitin hänelle linnun paikan.
Lintu oli varsin luottavainen ja minä kiipeilin liukkaita kiviä pitkin takaisin kosken rantaan, jotta saisin kuvia linnun silmän tasalta. Kauan aikaa lintu oli paikallaan kiven päällä. Minä kuvasin lintua osittain huonosta paikasta, mutta en halunnut liikkua, etten säikytä sitä pois. Tarkkailin koskikaran touhuja ja otin niitä kuvia mitä siitä paikasta sain. Sitten lintu aktivoitui ruoanhaussa ja minä käytin tilanteen hyväkseni. Odotin että lintu sukeltaa ja siirryin ehkä metrin verran parempaan paikkaan missä kasvillisuus ei ollut edessä. Samalla korjasin asentoani, sillä edellinen oli melko kivulias.
Koskikara siirtyi muutaman kymmentä metriä alajuoksulle päin, juuri siihen paikkaan, missä olin aivan ensimmäisenä ollut. Odottelin taas linnun ensimmäistä siirtoa ja kun tilaisuuteni tuli, menin itsekin alavirtaan päin. Aivan vedenrajassa oli tasainen kivi, jonka päälle laitoin istuma-alustan ja takapuoleni. Yleensä tohkeissani kastelen vaatteeni, mutta tällä kertaa muistin alustan. Sade oli pääsääntöisesti tihkua, mutta hyvin sekin kasteli vaatteet ja kaluston — pitää vain malttaa odottaa, niin kyllä se vesi keksii keinonsa 
Raimo on paikallisia ja kysyin häneltä paikallista grilliä, missä voisin käydä myöhästyneesti juhlimassa 150 lintulajin täyttymistä tälle vuodelle. Raimo neuvoi grillin ja minä menin sinne. Herrojen herkkua minun mittapuulla, mutta kai sitä kerran vuodessa voi antaa itselleen tunnustuksen. Vaatteet ehtivät syömisen aikana hieman kuivua ja sain ajaa suhteellisen mukavasti kohti Tamperetta.
Muistikortille oli kertynyt noin 700 kuvaa, joita en lopulta jaksanut samana iltana käydä läpi, kun koko ajan tuli muuta puuhaa. Tänään sain vihdoin karsittua kuvista varmasti väärät pois ja niitä jäi enää 140 tietokoneelle.
Yhden videoklipinkin muistin kuvata, mutta siitä ei oikeastaan ole kuin innostamaan “oikean” videon tekemiseen.
Koskikaran puuhia kuvina, mukava lintu seurattavaksi.
Samu Aaramaa Photography 