Tänään kävin vähän Hervantajärvellä seikkailemassa. Minulla oli toinen paikka mielessä, mutta haluan kuvata siellä määrätynlaisen auringonnousukuvan ja siihen ei tänä pilvisenä päivänä ollut mahdollisuutta. Se on pidempi retki ja siirtyy seuraavalle viikonlopulle.
Mutta tänäänkin oli teemana lyhemmät linssit. Lintutele oli kyllä repussa kaiken varalta, mutta sitä ei tarvittu. Minulle seuraa kyllä pitivät tiaiset ja punarinta, mutta mitään uusia lajihavaintoja ei tullut. Eikä sen niin väliä.
Eilisten henkilökuvausten innoittamana kuvailin välillä tiukempia rajauksia ja ihan erikoislähikuviakin. Tietenkään maisemia unohtamatta. Editoidessa syntyi eilen tyyli, jota tänään hyödynsin.
Mutta palataanpa retkeen. Ajoin ensin autolla Hervantajärven uimarannan parkkiin ja kävelin siitä uimarannalle. Tietenkin piti selfie ottaa matkalla muistoksi ja todistusaineeksi – niin kuin se olisi joku harvinainen näky.

Uimarannalla kiertelin ympäriinsä etsimässä hyviä kuvauspaikkoja ja miettimässä kohteita, kuvakulmia ja kompositioita. Käytin valtaosan ajasta 50 mm objektiivia R6 Mark II kamerassa. Sillä sai kivasti kohteen teräväksi ja taustan pehmeäksi. Itse asiassa 6D Mark II + Canon 24-105 mm yhdistelmää tarvitsin vain kerran, kun en päässyt peruuttamaan puron vieressä haluamaani paikkaan. Zoomasin kauas ja lähelle. Syväterävyyttä olisi pitänyt vain olla vähemmän eli isompi aukko. Mutta iso aukko/valovoima maksaa ja minulla ei ole mistä maksaa paria tonnia, sen pituinen se. Toinen huomio itselleni, että syksyllä on hyvä käyttää kumppareita. Nyt niitä olisi tarvittu siihen, että olisin voinut mennä pieneen puroon seisomaan ja kuvaamaan keskeltä puroa.
Lähdin uimarannalta järven pohjoisrannan suuntaisesti kulkevaa lenkkipolkua länteen päin ja kävelin sitä pitkin kunnes tulin autotielle. Sitten käännyin takaisin ja taas oli kuvattavaa.
Pari tuntia metsässä ja kolme tuntia tietokoneella valikoimassa säästettäviä ja poistettavia kuvia ja editoimassa niitä säästettäviä. Saisi olla toisin päin…
Tampereella, 12.10.2025
Tässä päivän kuvia




























