Iltahämärästä aamunkoittoon

Illalla menin Kangasalalle Haralanharjun näkötorniin aikomuksenani kuvata auringonlaskua. Eipä vaan tullut tarkistettua auringonlaskun ilmansuuntaa ja sehän laski juuri harjun suuntaisesti puiden taakse. Ei siinä auttanut kuin rymistellä alas tornista ja punoa samalla suunnitelma B. En ehtinyt vielä kauas, kun vaihdoin suunnitelman lennosta C:hen ja rynnin harjun kylkeä alas järven rantaan. Se osoittautuikin parhaaksi paikaksi ja olin tyytyväinen, vaikka hyttyset olivat hanakasti imemässä verta kuvaajasta. Tuli taas vahingossa testattua Gore-Tex-kenkien vedenpitävyyskin ja hyvin toimivat. Toinen jalka järvessä ja toinen polvi kiven päällä otin matalalta kuvia ja niistä tuli ihan kivoja. Kuvailin vähän erilaisia kuvia ja kuvakulmia ja kun olin tyytyväinen ja tarpeeksi hyttysten syömä, kiivin takaisin harjun päälle henkeä haukkoen. Paluumatkalla näin ketun, jota olin menomatkalla miettinyt. Tai ei välttämättä sama kettu, mutta kettu kuitenkin. Kotiin päästyäni piti tietenkin tehdä tarvittavat työt tietokoneella.

Meni vähän myöhälle, mutta päätin silti, että tänä aamuna menen kuvaamaan auringonnousua. Siinä ei paljon jäänyt aikaa nukkumiselle. Jos tarkkoja ollaan, niin nukuin tunnin. Aamun ensimmäiset kuvat otin jo menomatkalla metsäkauriista. Minulla oli selkäpiissä tunne, että metsäkauris voisi olla matkan varrella pellolla, missä niitä aina välillä näkyy. Ja niinhän siellä oli. Auto parkkiin, kamera kiinni monopodin päässä olevaan kiikkuun ja hiipien pensaiden takaa kurkkimaan pellolle. Näköhavainto varmistui, siellähän se metsäkauris nautiskeli varhaista aamupalaa. Oli vielä hämärää (kameralle) ja valotusaika piti säätää aika pitkäksi, mutta onneksi oli tuki. Kuvasin metsäkaurista muutaman minuutin, kunnes oli aika lähteä kohti auringonnousua. Minulla oli tarkka suunnitelma miten halusin auringonnousun kuvata. Taivas oli pilvetön, mutta se ei suunnitelmassa haitannut.

Pääsin Tampereen Iidesjärvelle ja vein kolmijalan suunnilleen sille paikalle, mistä ajattelin auringonnousukuvat ottaa. Tarkkaa paikkaa en tiennyt, kun auringosta ei ollut vielä merkkiäkään. Matkalla äänitin ja kuvasin viitakerttusta. Pääsin haluamaani paikkaan ja laitoin kameran valmiiksi. Otin testikuvat ja sommittelin kuvan. Odotellessa kuvasin toisella kameralla toista viitakerttusta, joka lauloi aivan vieressä. Ja odotella siinä saikin, sillä aurinko näkyisi vasta tunnin päästä harjun takaa. Kyllähän minä sen jo viime vuodesta tiesin, että harjun takaa aurinko ei heti näy, mutta en muistanut tarkkaa aikaa, niin olin mieluummin ajoissa. Kun olin saanut auringonnousun kuvattua, lähdin seuraavaan paikkaan.

Päästyäni viimeiseen kuvauspaikkaan huomasin heti, että silkkiuikkujen pesä oli tyhjä. Emot uivat kauempana, eikä poikasiakaan näkynyt. Arvelin, että poikaset ovat emon siipien suojassa selässä, kuten ne tapaavat matkustaa. Pian näin toisen pariskunnan, joilla oli vielä pesässä jotakin. Ainakin sen näköisenä ne sen äärellä olivat ja toinen meni hautomaankin. Vesimyyrä molskautti pinnassa minun ja silkkiuikkujen välissä ja rupesin seuraamaan sitä. Vesimyyrä pysyi kuitenkin piilossa ja jäi jälleen kerran kuvaamatta. Mutta hyvä aamu kaiken kaikkiaan.