Huh huh. Olihan viikonloppu. Tänä viikonloppuna, 27.-28.4.2024 kävimme Tampereen valokuvausseuran kanssa Tapani Piipon johdolla kuvaamassa sääksiä eli kalasääskiä Kangasalan Pohtiolammella.
Lauantain kuvauksiin lähdin 2 h yöunilla. Ensin opiskelimme vähän teoriaa Sääksikeskuksen päärakennuksessa ja kuulimme Taigabirdin yrittäjältä, Jouko ”kurkikuiskaaja” Alhaiselta alueen historiaa ja lintujuttuja. Sääksikeskuksesta kuvauspaikoille lähdimme pää toivoa ja mielikuvia täynnä. Uni karisi silmistä viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäinen sääksi tuli ruoka-apajille. Syke nousi urheilusuorituksen tasolle ja kroppa täyttyi adrenaliinista.

On se sääksi majesteettinen lintu

Välillä se paraskin osuu ohi
Päivä venyi iltaan aivan huomaamatta ja pois lähdettiin vasta auringonlaskun aikaan. Sen verran lyhyet unet ja raitis ilma vaikuttivat, että unta ei päivällisen päälle tarvinnut kauaa odotella. Nukuin yhtä mittaa aamuneljään, jolloin kello herätti. Aamullla ei tarvinnut torkutella kelloa, kun tiesi mitä on luvassa. Nousin melkeinpä pomppaamalla sängystä ylös ja lähdin kahvinkeittoon. Pian oltiin jo taas kuvausvalmiudessa.



Ensimmäiset kuvat otin nousevasta auringosta, mutta pian pääsi kuvaamaan jo lintujakin.

Sääksen isku on todella isku, siitä kun lintu vetää siivet suppuun taivaalla, siihen kun se jo lentää pois päin kala kynsissä ei ole montaa sekuntia. Asialla pitää olla.






Tänään lähdin kahvin aikaan pois, kun väsymys painoi ja kuvia oli korteilla jo noin 3 600 kappaletta. Päätin että siinä on tällä kertaa sopiva määrä iltapuhteita. Ajatus on mennä tuonne vielä tänä kesänä uudestaankin, kun ensi kesänä se ei näillä näkymin ole mahdollista, kun tuota paikkaa ei silloin enää ole. Alueella on muutoinkin rikas linnusto ja kuvia tuli monesta lajista.

Telkkäherra ui aivan kyttäyskojun edestä

Ruskosuohaukka kaartelee pellon reunalla


Isokoskelo näyttää kuvaajille tahdit

Isokoskelon lounas

Isokoskelon lähtökiihdytys

Osuma

Naurulokki härnää sääkseä

Sääksi sai lohen
Oli oikein mieluinen ja mieleenpainuva viikonloppu, siitä kiitos Tampereen Valokuvausseura ry:n luontokuvausryhmälle, Pohtiolammen sääksikeskukselle, matkanjärjestäjä/-vetäjä Tapani Piipolle ja sääksikeskuksen yrittäjälle Jouko Alhaiselle.
Jos haluat käydä Pohtiolammen Sääksikeskuksella, tee se nyt!
Pohtiolammen sääksikeskus Kangasalalla lopettaa toimintansa tänä vuonna, joten jos sinne mielit, aika on nyt!
Lisätietoja https://www.saaksisaatio.fi/saaksikeskus