Yksilön oikeudet vs. yksilön vastuut luonnon kannalta

Yksilön oikeuksien ja vastuiden välinen epätasapaino luonnon kannalta on johtanut tilanteeseen, jossa ihmisen lakisääteiset oikeudet kuluttaa ja omistaa ovat ristiriidassa planeetan biologisten rajojen kanssa.

Kun oikeudet on säädetty sitoviksi laeiksi mutta vastuut on jätetty pitkälti vapaaehtoisen moraalin varaan, seuraukset näkyvät suoraan ympäristössämme.

Mihin tämä tasapainottomuus on johtanut?

1. Luonnonvarojen ylikulutukseen ja elinympäristöjen katoon

Länsimainen oikeuskäsitys suojaa voimakkaasti yksilön ja yritysten omistusoikeutta sekä oikeutta taloudelliseen toimintaan. Koska vastuuta luonnon itsearvon säilyttämisestä ei ole samalla tavalla juridisesti sidottu, tämä on johtanut laajamittaiseen elinympäristöjen pirstoutumiseen. Metsien, soiden ja sisävesien hyödyntäminen oman edun nimissä ajaa herkästi ohi ekosysteemin tarpeiden, mikä näkyy suoraan lajiktona ja biodiversiteetin heikkenemisenä.

2. Vastuun siirtymiseen kuluttajalle (Vastuun ulkoistaminen)

Yhteiskunnallinen kehitys on johtanut siihen, että järjestelmätason vastuuta on valunut yksittäisen ihmisen harteille. Kuluttajalta odotetaan vastuullisia valintoja — kierrätystä, sertifioidun puutavaran tai kestävästi pyydetyn kalan ostamista — samalla kun markkinat ja lainsäädäntö sallivat kestämättömien vaihtoehtojen tuottamisen ja myynnin. Tämä luo tilanteen, jossa yksilön vastuu on rajallinen, sillä valinnanvaraa ohjaavat usein hinta ja saatavuus.

3. Sukupolvien väliseen epäoikeudenmukaisuuteen

Nykyisten sukupolvien laajalti toteutuvat oikeudet (kuten oikeus korkeaan elintasoon ja vapaaseen liikkuvuuteen fossiilisilla polttoaineilla) syövät tulevien sukupolvien mahdollisuuksia nauttia puhtaasta ja toimivasta luonnosta. Vastuun laiminlyönti tässä hetkessä kasaa ekologista velkaa tulevaisuuteen.

4. Vastakkainasetteluun ja sääntelyn tiukentamiseen

Koska pelkkä moraalinen vastuullisuus ei ole riittänyt pysäyttämään luontokatoa tai ilmastonmuutosta, valtiot joutuvat turvautumaan yhä tiukempaan sääntelyyn, rajoituksiin ja tukiin. Tämä puolestaan koetaan usein yksilönvapauden ja omistusoikeuden loukkaamisena, mikä synnyttää poliittista ja yhteiskunnallista vastakkainasettelua suojelutoimien ja perinteisten elinkeinojen välille.

Nykytilan keskeinen ristiriita

Nykyinen lainsäädäntö turvaa ihmiselle oikeuden elää terveellisessä ympäristössä, mutta se ei yhtä tehokkaasti velvoita yksilöä tai yhteisöä suojelemaan tuon ympäristön perusteita. Luonnolla itsellään ei myöskään perinteisessä juridiikassa ole omia oikeuksia, vaan se nähdään ihmisen toiminnan kohteena tai resurssina.

Yhteismaan tragedia ja yksilön vastuun ulkoistaminen

Tämä asennevääristymä kiteytyy tilanteeseen, jossa jokainen yksilö kokee itsestäänselväksi oikeudekseen kuluttaa, matkustaa ja käyttää luonnonvaroja haluamallaan tavalla, mutta ulkoistaa velvollisuuden ympäristön suojelusta muille. Kyseessä on klassinen yhteismaan tragedia: yksittäinen ihminen perustelee omia haitallisia valintojaan sillä, että yhden ihmisen teoilla ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä, tai että muidenkin toiminta oikeuttaa oman kulutuksen. Kun tämä ajatusmalli monistetaan miljoonia kertoja, syntyy kollektiivinen sokea piste. Omat mukavuudet ja oikeudet nähdään loukkaamattomina, mutta niistä syntyvää ekologista laskua ja velvollisuutta muuttaa omia elämäntapoja ei suostuta ottamaan vastaan, vaan vastuu siirretään valtioille, suuryrityksille tai tuleville sukupolville.

Sananen turismista

Tarkkaa, yksittäistä ihmismäärää on mahdotonta sanoa, sillä tilastoissa mitataan pääasiassa matkojen rekisteröityjä määriä (saapumisia kohteisiin) eikä yksittäisiä henkilöitä. Lisäksi ”maailmaa kuluttava tapa” on laaja käsite, joka kattaa fossiilisten polttoaineiden (lentäminen, autoilu, risteilyt) lisäksi myös hotellien resurssienkulutuksen ja massaturismin aiheuttaman paikallisen rasituksen.

Yhdistämällä Maailman matkailujärjestön (UN Tourism) ja ilmailualan tuoreimmat tilastot saadaan kuitenkin erittäin tarkka kuva toiminnan mittakaavasta.

Kansainvälinen matkailu

YK:n matkailujärjestön mukaan kansainvälisten turistien määrä on palannut koronaa edeltävälle kasvu-uralle ja rikkoo ennätyksiä.

• 1,52 miljardia kansainvälistä rajanylitystä kirjattiin globaalisti. Vuodelle ennustetaan noin 3–4 prosentin kasvua, jolloin määrä nousee lähes 1,58 miljardiin.
• Lentoliikenteen osuus: Ilmailualan kattojärjestöjen (kuten ATAG) mukaan noin 58 % kaikista kansainvälisistä turisteista saapuu kohteeseensa lentäen. Tämä tarkoittaa, että pelkästään rajat ylittävässä matkailussa tehdään vuosittain noin 880–900 miljoonaa fossiilisia polttoaineita raskaasti kuluttavaa lentomatkaa.
• Muu liikenne: Loput noin 42 % kansainvälisistä matkoista tehdään pääasiassa omilla autoilla, busseilla tai risteilyaluksilla. Erityisesti risteilyala ja yksityisautoilu kuormittavat ympäristöä merkittävästi.

Kotimaanmatkailu

Kansainvälinen matkailu on vain jäävuoren huippu. Suurin osa maailman turismivirroista ja sen aiheuttamasta kulutuksesta tapahtuu maiden sisällä.

• Maailman matka- ja matkailuneuvoston (WTTC) arvioiden mukaan kotimaanmatkoja tehdään globaalisti noin 4–6-kertainen määrä kansainvälisiin matkoihin verrattuna.
• Tämä tarkoittaa vuosittain noin 6–9 miljardia kotimaan turistimatkaa.
• Suurissa maissa (kuten USA, Kiina ja Intia) nämä matkat taitetaan valtaosin joko sisäisillä lennoilla tai polttomoottoriautoilla, mikä moninkertaistaa fossiilisten polttoaineiden kokonaiskulutuksen.
  • Kiinan kohdalla tilanne on muuttunut hiljattain siten, että siellä on polttomoottoriautojen sijaan siirrytty pitkälti uusiutuvaa energiaa käyttäviin autoihin ja siellä on myös maailman laajin luotijunaverkosto, mikä käyttää niin ikään uusiutuvaa energiaa.

Kulutuksen epätasainen jakautuminen

Vaikka matkojen kokonaismäärät lasketaan miljardeissa, globaali kulutus ja siitä syntyvät päästöt pakkautuvat erittäin pienelle joukolle ihmisiä:

Tutkimusten mukaan vain noin 11 % maailman väestöstä lentää vähintään kerran vuodessa. Vielä pysäyttävämpää on se, että vain 1 % maailman väestöstä (useasti lentävät kanta-asiakkaat ja luksusmatkailijat) tuottaa yli puolet (n. 50 %) kaikista matkustajailmailun hiilidioksidipäästöistä.

Suurin osa maailman ihmisistä – erityisesti kehittyvissä maissa – ei siis matkusta lentäen tai kuluta resursseja turistina lainkaan, vaan globaali matkailuteollisuus ja sen ympäristövaikutukset pyörivät suhteellisen pienen, vauraan maailmanväestön osan voimin.