Vuosi 2025 oli vuoristorataa. Oli hypomaniaa ja masennusta. Mutta se on elämää. Välillä menin pää kolmantena jalkana pitkin maita ja mantuja vähillä unilla, välillä nukuin päivät pääksytysten. Uni-valverytmi ei pitänyt kuin pieniä hetkiä, mutta siihenkin olen tottunut. Olen oppinut kulkemaan omilla polvillani, kuten jossakin laulussakin sanottiin, mutta en kuollaksenikaan muista missä laulussa ja kenen tekemä se on.
Keräilin joitain mieleenpainuvia hetkiä vuoden varrelta – aamuja, päiviä, iltoja, öitä, eläimiä. Muutakin tapahtui, mutta kirjoitan tätä luontokuvaajan näkövinkkelistä.
Tammikuun puolessa välissä kävin bongaamassa hiiripöllön. Se oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Vuoden aikana havaitsin/bongasin myös varpuspöllön, suopöllön, lehtopöllön ja helmipöllön. Viimeisin oli mahtava kokemus, sillä helmipöllöjä ei enää noin vain löydä ja löytämäni oli vahinko tai kuten ”ammattipiireissä” sanotaan ”sponde” eli spontaanisti havaittu laji. Olin kuvaamassa linnunrataa, kun viereisestä metsästä alkoi kuulua helmipöllön ääntä, pian toiselta puolelta peltoa alkoi kuulua lehtopöllöjen naukumista, jota olin kuullut myös aiemmin kotoani käsin – parvekkeelta.
Syntymäpäiväni tammikuun loppupuolella vietin Lempäälässä kaverini, Alan Shipwayn, kanssa kuvaamassa koskikaroja.
Helmikuussa kävin yksin seikkailemassa Torronsuolla. Oli hieno, sumuinen aamu. Olin siellä jo pimeässä ja sain odotella valon lisääntymistä hyvän tovin.
Pikkutikan näkeminen lähietäisyydeltä ja siitä kohtuullisen kuvan saaminen oli hieno kokemus helmikuun alussa.
Kesäkuussa olin seikkailemassa Makkarajärvellä, niihin aikoihin sain päätöksen pysyvästä työkyvyttömyyseläkkeestä kahdeksan vuoden kädenväännön jälkeen. Missäpä muualla minä uutista sulattelisin kuin luonnossa.
Kuvasin pikkutikkaa pesällään kesäkuun puolessa välissä. Tässä koiras ruokkii poikasta.
Ehkä vuoden parhaat laulujoutsenkuvat sain Iidesjärvellä, kun olin etsimässä luhtakanaa. Aamuvalo, joutsen poikasineen kultaisessa vastavalossa – mitä enempää voi toivoa. Kolme päivää myöhemmin kuulin luhtakanan äänen Iidesjärvellä ja sain siitä pisteen vuosikirjanpitoon.
Kaikki aamut eivät ole pelkkää kultaista hetkeä. Tässäkin olin luhtakanaa etsimässä, mutta jälleen kerran tuli vesiperä – aika kirjaimellisesti.
Samana aamuna lähdin käymään Hervannassa Ahvenisjärvellä. Siellä haapanaemo juoksi polulla vastaan ja perässä kirmasi kolme pientä poikasta. Kuvassa niitä on kaksi, sillä yksi tykkäsi juosta omia reittejään.
Kesäkuun lopussa olin kuvaamassa Kaupinojalla aaltoja auringonlaskua vasten ja pois tullessa näin tien vieressä kolme rusakon poikasta. Pari niistä juoksi metsään, mutta tämä yksi jähmettyi paikalleen. Otin nopeasti kuvan ja poistuin paikalta.
Vaskitsan näin ensimmäistä kertaa kunnolla Hämeenlinnassa, kun olimme Tapani Piipon kanssa tutustumassa Alhaisten tilaan. Tai no, Tapanille se oli jo entuudestaan tuttu, mutta minulle uusi paikka. Jouko ”kurkikuiskaaja” Alhainen piti ennen sitä Pohtiolammen sääksikeskusta Kangasalalla. Nyt hänen poikansa pitää yllä maatalousmatkailua Hämeenlinnassa. Siellä voi myös kuvata ainakin teeriä ja sääksiä. Kiersimme Tapanin kanssa pitkän lenkin pitkin metsiä kesähelteellä. Se oli rankka mutta antoisa päivä.
Heinäkuun puolessa välissä kaverini ilmoitti, että nyt kannattaa kaivaa kamera esille, sillä taivaanrannasta nousee oranssi kuu. Minä tein työtä käskettyä ja sain jonkinlaisen kuvan ikuistettua tilanteesta. En niin hyvää, kuin olisin halunnut, mutta kai tunnelma ainakin välittyy.
Heinäkuun lopulla kävin 2-3 kertaa kyttäämässä kettuja kaverini vinkin perusteella. Välillä operaatiota varjosti meluavat lapset metsän reunassa ja yhden kerran hermoromahduksen partaalla oleva metsäkauris ilmiantoi minut koko tienoolle ja ketut pysyivät piilossa. Sain joitakin kuvia ketuista, mutta liian hämärässä ja liian kaukaa. Muistan elävästi kuinka hikoilin naamiovaatteideni alla, Suomessa oli silloin todella kuuma jakso.
Tässä tuo metsäkauris näyttää minulle kieltä. Se rauhoittui kun otin naamiovarusteet pois ja se tajusi, että olen ”vain” ihminen. Se pelkäsi minua naamiovarusteissani, mutta ei enää kun otin ne pois. Kai tuota voi sanoa jo city-kauriiksi.
Niin ikään heinäkuussa oli hienoja auringonnousuja ja -laskuja. Tässä vasemmalla auringonnousu Tampereen Santalahdessa ja oikealla auringonnousu Iidesjärvellä, lähellä lintutornia.
Alla Tampereen Kaukajärvellä otettu kuva ukkosmyrskystä elokuun ensimmäisenä yönä ja samana aamuna kuvattu auringonnousu Iidesjärvellä.
Elokuun kolmantena päivänä kotiutin kiinteäpolttovälisen 50 mm objektiivin. Nifty-Fifty eli näppärä viisikymppinen. On hieno objektiivi, eikä ole hinnalla pilattu.
Viides elokuuta olin jo seikkailemassa synkemmissä metsissä. Siellä otin monenlaisia maisemakuvia. Alla taitaa olla kotkansiipi. Luulin tietäväni saniaiset, ennen kuin menin Lasse Kososen vetämälle luontoretkelle Annalaan.
Alla pari kuvaa Porin reissulta, toiselta niistä. Tämä tapahtui 8.8. Ensin löytyi merisinikorentokoiras ja sitten pulmussirri. Reissulla havainnoimme paljon muitakin lintuja ja hyönteisiä, mutta kaikista minulla ei ole dokumenttia läppärillä. Kaikki tähteelliset kuvat löytyvät pöytäkoneelta, mutta kirjoitan tätä läppärillä Kauhavalla, jossa vietän nyt joulun ja uudenvuoden.
Alla punasyyskorennot capulassa. Punasyyskorennon ja verikorennon erottaa toisistaan mm. punasyyskorennon kaksivärisistä jaloista, jotka verikorennolla ovat mustat.
Lähestytään elokuun puoliväliä. Olin matkalla kuvaamaan korentoja Valkeakoskelle, kun näin matkalla maiseman, jota en voinut ohittaa kuvaamatta sitä. Korentoja en nähnyt koko matkalla, sillä olin todennäköisesti liian aikaisin liikenteessä ja korennot vasta kuivattelivat siipiään lentoon lähtemistä varten. Sain kuitenkin lintuhavaintopisteitä ja tutustuin kahteen uuteen lintutorniin.
Elokuun lopussa oli kivoja sumuja vähän siellä täällä. Alla oleva kuva on kuvattu Tampereen Kaukajärvellä.
Sinirinta oli minulle uusi tuttavuus, jonka bongasin Tampereen Santalahdessa. Olin vastikään saapunut Kauhavalta takaisin Tampereelle ja olin hyvilläni siitä, että lintu oli vielä paikalla.
Tampereen Iidesjärven asukkeja. Nokikana (vas.) ja haapana naaras.
Pyrstötiainen oli mukava bongaus pitkästä aikaa. Myöhemmin löysin sen myös spondena.
Syyskuun loppupuolella olimme tarkkailemassa lintuja Oriveden Pappilanniemen lintutornilla Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen järjestämällä retkellä. Havaitsimme yhteensä 42 lintulajia. Retken vetäjinä toimivat Jukka T. Helin ja Jouni Valkeeniemi.
Oriveden reissusta pari päivää eteenpäin menimme Tampereen valokuvausseurasta tutun kaverin, Matti Halosen, kanssa Tampereen Iidesjärvelle linturetkelle. Siellä havaitsimme 25 lajia. Retki alkoi kovassa sateessa, mutta sade loppui ja saimme laskea sadetakkiemme huput.
Iidesjärven reissusta muutama päivä eteenpäin Tampereen valokuvausseuran puheenjohtaja, Ritva Järvinen, esitteli minulle Tampereen Lentävänniemen luontopolkuja ja mm. Reuharinniemen rauniot.
Lokakuun ensimmäisenä päivänä sain vihdoin kohtuullisen kuvan lapasorsasta, sekä bongasin itselleni syksyn ensimmäisen pikku-uikun. Pikku-uikku oli juhlapuvussaan ja sellaisen olin halunnut nähdä jo pitkään.
Harmaahaikaroiden edesottamuksia, lentonäytöksiä ja kalastusta pääsin seuraamaan lokakuun alkupuolella Tampereen Iidesjärven lintutornista.
Lokakuun 9. päivä kävin Valkeakosken sairaalassa magneettikuvauksissa selkärankareuman epäilyksen vuoksi. Epäilys muuttui myöhemmin diagnoosiksi, jota olin osannut odottaa. Selkärankareuma varmistui.
Lokakuun 12. kävin ensin Tampereen Hervantajärvellä ruskaretkellä ja samana iltana/yönä avasin kuvausmielessä revontulikauden Tampereen Kaupinojalla.
Kävimme ystäväni, Alan Shipwayn, kanssa etsimässä hirviä tai muita sorkkaeläimiä, mutta pitkän odotussession jälkeen kameran muistikortille päätyi vain kuvia hömötiaisesta. Mutta hyvä sekin.
Lokakuun loppupuolella pikkupakkasessa kävin vihdoin tutustumassa Orivedellä Pukalan virkistysmetsään ja vietin siellä aikaa aamupimeästä iltapäivään asti. Oli hienot maisemat ja unohtumaton aamu. Auringonnousua lähdin kuvaamaan, mutta sumu teki maisemasta vielä kauniimman, kuin mitä olin toivonut.
Lokakuun lopussa revontulikausi sai jatkoa ja pääsin kuvaamaan punaisiakin värejä.
Myöskin lokakuun lopussa sain vihdoin kuvan linnunradasta niin kuin olin sen suunnitellut loppukesästä. Löysin tuon pienen kuusikon kun olin etsimässä hyvää paikkaa kuvata aamun sumua. Sumukuvat jäivät vähiin, mutta lopulta sain mitä halusin. Kävin paikalla muutaman kerran, ennen kuin tämä unelma toteutui. Tuossa paikassa kuulin helmipöllön ja lehtopöllöt.
Koskikara tuli Nokian Siuronkoskelle niin ikään lokakuun lopussa. Yleensä se tai ne tulevat paikalle vasta vähän myöhemmin, mutta tämä oli kiva yllätys. Pienessä vesisateessa piti kuvata, mutta eihän se mitään haittaa.
Tilhiin törmäsin ensimmäistä kertaa alkuvuoden jälkeen syksyllä 27. lokakuuta ja sain niistä vuoden parhaat kuvani. Olin menossa Siuronkoskelle, mutta hämärä hiipi jo päälle ja päätinkin kurvata kauppaan. Kaupan pihassa oli pihlajia, joiden annista tilhet nauttivat.
Haapanakoiras esittelee siipiään mahtipontisesti ja orava miettii maailman menoa marraskuun alussa Tampereen Iidesjärvellä.
Välillä kävin taas Etelä-Pohjanmaalla. Nämä kuvat on otettu Seinäjoen puolella. Ensimmäinen on Hirvijärven tekojärveltä (vas.) ja toinen Kyrkösjärven tekojärven rannan tuntumasta. Vanhoja tuttuja paikkoja, joita oli kiva käydä katsomassa.
Tampereen Rantaperkiössä Matin ruokinnalla kävin 15.11. ensimmäisen kerran tälle syksyä. Siellä oli jo kova kuhina päällä ja näinpä minä Matinkin. Juteltiin niitä näitä. Silloin vasta uumoilin omasta ruokintapaikasta lähempänä kotia.
Viiksitimalit näin tänä vuonna elämäni ensimmäistä kertaa. Kävin bongaamassa ne Nokialla, Knuutilan venerannassa. Tai itse asiassa kävin siellä monta kertaa, mutta viimein työ tuotti hedelmää.
Marraskuun 22. päivä oli touhukas. Olin liikkeellä jo aamupimeässä ja palasin kotiin auringonlaskun aikaan. Päivään mahtui kamerakaluston ulkoiluttamista, ensikohtaaminen vuorihempon kanssa ja makkaranpaistoa laavulla kaverin kanssa.
Marraskuun lopulla kävin Kauppi-Niihaman alueella etsimässä pohjantikkaa. Sitä en löytänyt, mutta näin ja sain kuvattua pyrstötiaisen ja töyhtötiaisen. Ei ollenkaan turha reissu.
Joulukuun alussa olin taas käymässä Rantaperkiössä. Siellä oli runsaasti lintuja ja ajatus omasta ruokinnasta vahvistui.
Tuosta jo seuraavana päivänä, 3.12. näin ja pääsin kuvaamaan metsähiiren ensimmäistä kertaa elämässäni. On muuten nopea luontokappale sekin.
Loput kuvat ovat minun omalta ruokinnaltani 10.-15.12.
Tähän asti olen havainnut ruokinnallani tai siellä ollessani seuraavat lajit. Tähti niiden perässä, jotka ovat käyneet varmasti syömässä. Kysymysmerkki niiden perässä, joista en ole varma ja muut havaittu muuten vain. Tarjoan linnuille rasvasiementankoja, talipalloja sekä kuorittua auringonkukansiementä.
- Talitiainen*
- Sinitiainen*
- Hömötiainen*
- Kuusitainen*
- Punatulkku*
- Mustarastas*
- Käpytikka*
- Närhi?
- Harakka?
- Räkättirastas
- Vihervarpunen
- Naakka
- Varis
- Korppi
- Metsäkauris
- Metsämyyrä (Tämä on oletus, sillä metsämyyrä on Suomen runsaslukuisin nisäkäs. Se saattoi olla myös jokin muu myyrä — näin sen vain vilaukselta)
En muista monennetko ”ensilumet” tässä on, mutta koitin vähän harjoitella high-key kuvaamista maisemakuvauksessa.
Joulu vierähti, vuosi päättyy ja uusi alkaa pienessä mökissä Kahavalla. Upeita auringonlaskuja täältäkin näkee – maalaisromantiikkaa.
Oikein hyvää tulevaa vuotta 2026 juuri sinulle!
Samu Aaramaa Photography 