Aamuyöllä klo 3 puhelin herätti, ilta meni vaihteeksi pitkäksi ja jotenkin onnistuin sammuttamaan hälytyksen ja nukahtamaan uudelleen. Heräsin viideltä ja minulle iski paniikki. Ehdinkö kaverin luo ajoissa, jotta pääsemme lähtemään ja pääsemään maastoutumaan pimeässä?! Olin ajatellut syödä kunnolla aamulla, että jaksan kytätä pellon reunalla tunteja ilman nälän tunnetta. Kiireessä jätin aamupalan kokonaan väliin ja join vain nopeasti kahvin. Haalin tavarat kasaan, jotka olin tosin laittanut jo lähtöä vaille valmiiksi edellisenä iltana. Olimme sopineet Alanin kanssa, että olen kello 6 hänen pihassaan Pirkkalassa, josta lähtisimme Pirkkalan ja Lempäälän rajalle hirviä kyttäämään aiemmin saamani vinkin perusteella. Myös me olimme nähneet aiemmin alueella sorkkaeläimiä eli se vaikutti lupaavalta paikalta kytätä näitä majesteettisia otuksia.
Ehdin juuri ajoissa Alanin parkkipaikalle ja siirsimme minun tavarani hänen autoonsa. Ajelimme vähän harhaan kohteesta, mutta olimme silti perillä pimeän turvin. Autosta maastoon siirtyessä piti käyttää vielä otsalamppua. Paluumatkalla huomasimme, että olimme päässeet ojan yli vahingossa kuivin jaloin, sillä siellä oli vettä pohjalla. Katselimme merenkulullisen hämärän vallitessa pellon reunassa sopivia kyttäyspaikkoja. Päätimme yhteistuumin jäädä pajupusikon viereen, josta oli mielestämme hyvä näkyvyys isolle alueelle. Laitoimme kaiken valmiiksi ja aloitimme perslihaksia vaativan urakkamme.
Ajattelin ensin käyttää lyhempää zoomia sen paremman valovoiman takia ja siirtyä myöhemmin pidempään objektiiviin, mutta en löytänyt kiinnityspalaa, jolla kameran olisi saanut kiinni kiikkuun (gimbaali). Pitkässä putkessa kiinnityspalaa ei tarvitse, kun siinä on jalustapannassa valmiiksi Arca-Swiss yhteensopiva pidike, joka käy suoraa kuulapäähän ja kiikkuun. Kotona huomasin että se palikka oli ollut kädessäni kun kaivoin repusta pikkukilkettä, mutta se oli kiinni puhlelinpidikkeessä, jote en edes yleensä käytä. Noh, eipähän ainakaan ole hukassa.
Kun hämärä vaihtui siniseen hetkeen, aloimme kuulla ja nähdä lintuja. Suurimmat olivat ohi lentäneet joutsenet ja pienimmät olivat hömötiaisia. Jonkun ajan kuluttua Alan näki kiikareillaan kaukana metsäkauriin, jolla oli vasa mukana. Hän ojensi minulle kiikarit ja katsoin eläimiä. Istuimme hyvän tovin retkijakkaroillamme, minä niin huonolla että oli takapuoli kipeä ja selkä jumissa. Lopulta oli pakko nousta vähän seisomaan, ettei tarvitse ambulanssia soittaa hakemaan.
Päätimme tehdä pienen tarkastelukierroksen ja kävimme kävelemässä lähistöllä. Katselimme joka suuntaan ja päätimme minne menemme seuraavalla kerralla kytikselle.
Hirvet jäi nyt tällä kertaa näkemättä, mutta sain ihan kivan kuvan hömötiaisesta. Pitkän aamun aikana ehdimme jutella paljon kaikenlaista ja juttua riitti, kun emme olleet hetkeen nähneet. Oli oikein mukava viettää aikaa luonnossa hyvän ystävän kanssa. Ei se kuvasaalis ole se juttu vaan se, että saa nauttia luonnosta, kuvat ovat bonusta. Olin kotona aamulla klo 11 jälkeen. Keitin kahvit ja aloin käydä kuvia läpi. Piti vähän torkahtaa, mutta en ole vielä ehtinyt (klo 19). Huomenna saa nukkua vähän pidempään, kun aamusta ei oikein ehdi mihinkään ennen lääkärikäyntiä. Vai ehtisikö sittenkin…
Jälkipuintia…
Iltapäivällä selkäperskivuistani tympääntyneenä hain Motonetistä samanlaisen kolmiotuolin kun Alanilla oli. Hän kehui sitä ja nyt ymmärrän miksi. Tuolissa on oikeasti hyvä istua! Ihan kuin työtuolilla istuisi ja sitähän se minulle tavallaan onkin. Nyt mieli tekee jo uudelle istunnolle, kun on välineet kunnossa. Ostin lisäksi karabiinihaan, jolla saan ripustetua tuolin sen kantohihnasta reppuun. Voi tietysti heilua vähän verrattuna reppujakkaraan, mutta se on pieni miinus. Ja itse asiassa reppujakkaraani ei edes saa millään kiinni kamerareppuun eli se pitää kantaa kädessä, joka on todella epäkätevää. Kädessä ei kuulu olla kuin rannekello. Käsien pitää olla vapaat nappaamaan kamera kantoliivistä nopeassa tilanteessa.
Alla on malli vanhasta tuolistani. Reppujakkara. Se on huono kantaa reppuun kiinnitettynä ja siinä on tympeä istua. Jalat pitää olla niin leveällä, että ne irtoavat lonkkakuopista ja takarauta painaa häntäluuhun. Nyt molemmat ongelmat loistavat poissaolollaan. Kyllä tuossa nyt kahvit hörppää, mutta ei paljon muuta. Tai sitten olen vain väärän muotoinen. Oli niin tai näin, tuohon malliin en enää palaa.
Tampereella, 15.10.2025
Samu Aaramaa Photography 