Nukkumaanmeno meni vähän myöhälle, mutta kello herätti kuudelta aamulla. Olin päättänyt lähteä jonnekin ulkoiluttamaan uutta gimbalia. Pakko myöntää että aivot olivat vähän takussa ja päätöksenteko siitä mihin menisin ei ollut mitenkään helppoa. Join aamukahvin verkkaisesti, mutta puoli kahdeksalta olin lähijärvellä ottamassa ensimmäisiä kuvia.
Ensimmäinen kuvauskohde oli varis aarteensa kanssa siinä mihin auton parkkeerasin. Varis oli niin keskittynyt makupalaansa, ettei pitänyt minun läsnäoloa minään ja sain kuvata sitä aivan rauhassa. Kun varis lähti omille teilleen, kävelin rantaan ja näin pienen möykyn kaukana rannasta. Kuten arvelinkin, se oli silkkiuikku hautomassa pesällään. En ehtinyt vielä lähteä, kun käpytikka tuli vapaaehtoisesti kuvattavaksi ja viipyikin hetken ohuessa puussa temppuillen. Pian näin telkkäemon yhden poikasen kanssa uimassa pois päin rannasta.
Lähdin kulkemaan rannan viertä polkua pitkin, mutta kauas en päässyt kun varikset alkoivat pitää minulle meteliä, liekö niillä ollut poikasia maastossa. Jatkoin matkaani ja kuulin tutun ja taukoamattoman liverryksen rantapusikosta. Ohi käveltyäni huomasin, että ruokokerttunen olikin aivan rannan vieressä pienessä puussa. Sain siitä vihdoin kelvollisia kuvia, kun se yleensä on liian kaukana tai korsien seassa piilossa. Nyt se antoi kuvata itseään ja useamman minuutin viihdyinkin siinä lintua kuvaten.
Oli kulunut jo puoli tuntia, enkä ollut kummoista matkaa vielä taittanut, kun kuulin jo seuraavan äänen. Pidin sitä lehtokerttuna ja lähdin koittamaan, josko saisin siitä kuvan. Siellä tapasin toisen lintuharrastajan ja juttelimme onko kyseessä lehtokerttu vai viitakerttunen, sillä molempia näkemyksiä asiasta oli esitetty. Selvyyttä tai kuvaa en en saanut, mutta oli mukava jutella toisen lintuharrastajan kanssa. Päätin jatkaa lähintä polkua, joka ei mennyt aivan rannan vieressä, vähän vaihtelua normaaliin reittiin.
Ensin kuvasin omenapuun kukkia. Kauniistihan se olikin kukassa. Seuraavaksi kuulin mustapääkertun laulun, mutta sitä en nähnyt edes vilaukselta. Muutenkin tuuli jonkin verran, niin puiden oksat heiluivat alati ja pienten lintujen liikkeet hukkuivat puiden huojuntaan. Eipä aikaakaan kun tuli vastaan jo seuraavat lintuharrastajat ja taas päästiin juttelemaan asiaa. Ensimmäinen tapaamani mies oli kysellyt toista näistä seuraavaksi tapaamistani miehistä, mutta enhän minä kenenkään nimiä muista. Enkä huomannut laittaa mitään tuntomerkkiäkään mieleen siitä ensimmäisestä, niin en oikein osannut vastailla kysymyksiin kuka häntä oli kysellyt. Sanoin tietäväni eläinten tuntomerkit paremmin. Aikamme juteltuamme lähdimme eri suuntiin ja taas oli aika terästää vaistot mahdollisia kuulo- tai näköhavaintoja varten.
Siinä vaiheessa vasta muistin, että kerään pisteitä myös hyönteisistä ja kasveista. Muutamaa hyttystä lukuunottamatta hyönteisiä ei näkynyt, mutta kasveista tuli uusia pisteitä. Uusia pisteitä kasveista tuli kaikkiaan 8 tuolta matkalta: tarhaomenapuu, rohtoraunioyrtti, puistolemmikki, jalokiurunkannus, seittitakiainen, puna-apila, keltamo ja nokkonen eli isonokkonen. Moniakaan en entuudestaan tunnista pelkkien lehtien perusteella ja paljon muuta ei tähän aikaan vuodesta vielä ole näkyvillä. Mutta onneksi on iNatur-sovellus, jolla tunnistus helpottuu huomattavasti.
Omenapuu jäi taakse ja seuraavaksi puun latvassa lauloi pajulintu. Mutta se hyppi oksalta toiselle lehtien takana, enkä saanut siitä kuin juuri ja juuri tunnistuskuvat. Seuraavaksi näin polulla kottaraisen poikasensa kanssa. Poikanen oleskeli emon lähellä ja odotti ruokalähetystä. Mielessäni toivoin, että saisin kuvan, missä emo ruokkii poikasta. Näin yhden poikasen oksalla ja arvelin emon tulevan minä hetkenä hyvänsä. Ja niin se tulikin, mutta epäonnekseni linnut menivät minusta katsoen jonoon ja emo peitti poikasen näkyvistä. Noh, tavallaan sain mitä halusin, mutta en nyt varsin tyytyväinen ole lopputulokseen. Mutta luonto toimii omalla tavallaan, eikä sitä voi käskeä. Kiva oli kuitenkin seurata pienokaisten matkaa pesän ulkopuolella. Seuraavaksi näin räkättirastaan poikasen ja sen eron huomasin, että siinä missä kottaraisen poikaset seurasivat emoaan hanakammin, räkättirastaan poikaset olivat mieluummin paikallaan energiaa säästellen ja kerjäsivät ruokaa äänellään. Sama kai se miten sen hoitaa, jos ruokahuolto pelaa.
Sitten minulle piti seuraa alati liikkuva västäräkki. Tapansa mukaan se käveli siksakkia välillä pieniä lentopyrähdyksiä tehden ja napsi ruokaa ilmasta ja maasta. Yhtä energinen kuin västäräkit aina. Sitten olikin aika tavata taas se ensimmäinen mies uudestaan ja tovin päästä tuli kaksi seuraavaksi taapaamaani herraa juttelemaan. Siinähän menikin pitkä tovi. Välillä kuvasin lähistölle lennähtänyttä harakkaa, mutta muutoin keskityin keskusteluun. Hyvät jutut ja välillä meni ihan hymyn puolelle. Siitä lähdettyäni näin taas västäräkin, saman tai eri yksilön ja hienman vanhemman polven räkättirastaan poikasen. Tai ainakin otaksun niin, sillä pyrstösulat olivat aavistuksen pidemmät, eikä päässä ollut enää vauvahöyheniä.
Lähdin kiertelemään avointa aluetta ja havainnoimaan lähinnä kasveja. Yritin kuvata puistolemmikkien kukkimista, mutta kamerasta katsottuna mikään ei onnistunut. Kuvat olivat pehmoisia, vaikka tein mitä. Kokeilin toisella kamerallakin, mutta mikään ei tuntunut vaan onnistuvan. Mutta taas kerran, kuten lukemattomia kertoja aiemminkin, kotona kuvia katsoessa niistä löytyikin monta terävää kuvaa. Hyvä niin.
Ja taas oli aika jutella, sama porukka, mutta mukaan liittyi vielä yksi herra. Olin ollut näkevinäni rautiaisen lentävän läheiseen pusikkoon ja jäimme lähistölle odottelemaan, josko se ilmaantuisi uudestaan. Siinähän se aika kului jutellessa, eikä odottavan aika käynyt ollenkaan pitkäksi. Rautiaista emme nähneet, mutta peloton varis tuli tekemään tuttavuutta. Se kierteli meitä ja etsi maasta suupaloja. Veikkaan että siellä oli kotiloita syötäväksi. Kuvasin variksen touhuja siinä juttelun lomassa ja sain ihan kivoja kuviakin. Lopulta lähdin taas jatkamaan matkaani ja seuraavana muistikortille tallentui märkiä voikukkia, joissa oli siemenet valmiina lähtemään maailmalle. Tosin ne eivät siinä kunnossa pitkälle olisi lentäneet. Mutta kuvauksellisia ne olivat, etenkin mustavalkoisina. Niistäkin kuvia tulossa myöhemmin.
Loppumatkasta otin ohimennen kuvia järvellä kelluvista telkistä, mutta niistä ei tunnistuskuvaa kummemmaksi ole. Näin vielä yhden lintuharrastajan ja luontokuvaajan ja juttelimme lyhyen tovin. Hyvä retki kaiken kaikkiaan, noin kolme tuntia raitista ulkoilmaa saateen jälkeisessä tuoksujen harmoniassa. Mikäs sen parempi tapa aloittaa päivä. Ja gimbal tuli testattua ja hyväksi todettua.
Samu Aaramaa Photography 