Luontokuvausta voi harrastaa monella tavalla. Helpoin on tietysti se, että ottaa kännykällä maisemakuvia. Lähes yhtä helppoa on, jos kävelemään pääsee, että kulkee lähipolkuja kännykkä taskussa ja näpsii kuvia matkan varrelta. On olemassa myös nk. bongausta eli mennään katsomaan ja kuvaamaan jonkun toisen löytämää eläintä, yleensä lintua.
Mies ottaa maisemakuvan älypuhelimella – depositphotos.com
Sitten on se toinen ääripää, villieläinkuvaus villissä ympäristössä. Itse harrastan kaikkein mieluiten villieläinkuvausta, se on haasteellista, mutta myös antoisaa. Villieläinten kuvaaminen vaatii paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja viitseliäisyyttä. Etenkin kun mennään villiin luontoon ja villieläinten luo, kuvaamaan niitä niiden luonnollisessa elinympäristössä. Se vaatii jo myös kalustolta enemmän. Tarvitaan hämärässä toimivaa kalustoa, pitkiä objektiiveja, jalustoja, vara-akkuja, kakkoskameraa ja paljon muuta. Omalla kohdallani olen huomannut, että valtaosa kuvista syntyy 600 mm polttovälillä. Siihen minulla on 150-600 mm zoom-objektiivi, jotta saan tarvittaessa myös laajempaa kuvaa, esim. lentävästä linnusta. Vastikään hankin telejatkeen, joka kasvattaa polttoväliä tuplasti. Se ei ole pelkästään onni ja autuus, sillä se myös pimentää kuvaa, jolloin tarvitaan valovoimainen kamera, joka kestää suuria ISO-arvoja kohtuullisella kohinalla.
Villieläinten luo pääseminen tarkoittaa ajokilometrejä omalla autolla, sillä harvoihin paikkoihin pääsee julkisilla. Sen jälkeen kun on päästy autolla oikeaan maakuntaan ja kuntaan, alkaa kävely tai muu lihasvoimin suoritettava siirtyminen, jollei mennä moottoriveneellä tai -kelkalla eteenpäin. Välillä autolta kuvauspaikalle on kilometrien matka, joten jokainen gramma harteilla tuntuu ja tässä lajissa niitä riittää – kalusto on erilaisia metalliseoksia ja lasia ja juomiset sekä eväät ym. kantamukset siihen päälle.
Joskus valokuvan saaminen vaatii pitkiä istumissessioita kyttäyskojussa tai muuten luontoon naamioituneena – ja lukemattomia reissuja, päiviä, viikkoja ja kuukausia, kun ei edes näe haluttuja kuvauskohteita. Unelmien kohteita saattaa joutua odottaa vuosia. Tässä tulee etu niille, jotka ovat sosiaalisia ja kyselevät muilta kuvaajilta neuvoja. Vaihtoehtona on myös kaupalliset kuvauskojut, joissa kohteen näkeminen helpottuu.
Luonnon opiskelu
Luontokuvaus vaatii myös hyvää luonnon ja eläinten tuntemusta ja se taas vaatii jatkuvaa opiskelua. Luontotietämys on kaiken A ja O. Jos haluat kehittyä luontokuvaajana, opiskele luontoa. Se ei takaa onnistuneita kuvia, mutta se auttaa paljon kuvattavien eläinten löytämisessä. Ja eläinten käyttäytymisen tunteminen auttaa ennakoimaan niiden liikkeitä, joka taas auttaa valokuvaamisessa. Tämä valokuvaamisen alalaji on haastavaa, mutta onnistuminen palkitsee moninkertaisesti.
Kohteiden tuntemus on myös ensisijaisen tärkeää, vaikka kuvaisi villieläimiä urbaanissa ympäristössä. Taas on tänäkin talvena joutunut lukea aivan liian monta kertaa miten “luontoharrastajat” ovat häiriköineet esim. pöllöjä – jopa kuolemaan asti. Pöllöjä on jahdattu päiväunilta (siis pöllöjen yöunilta) liikkeelle, jotta saadaan lentokuvia. Se on kaikkea muuta kuin eettistä tai hyväksyttävää toimintaa. Etenkin talvella pöllöjen ruoan saaminen voi olla erittäin hankalaa, joten metsästystä ei pidä mennä häiritsemään. Jokaisen luontoharrastajan tulisi tutustua eettisiin sääntöihin ja toimia niiden mukaan. Toisten toiminnasta voi huomauttaa paikan päällä. Kuvia ei pitäisi tuoreeltaan jakaa someen, eikä missään nimessä kertoa tarkkaa sijaintia, sillä tämä voi aiheuttaa ”ämpärikansalle” ryhmävaelluksen paikalle, joka aiheuttaa ongelmia.
Tässä on Suomen Luonnonvalokuvaajien eettiset periaatteet, mutta ne pätevät ihan jokaiseen luonnossa liikkujaan oli sitten mukana ammattikalusto, kännykkä, kiikarit tai ei mitään.
Tutustu eettisiin periaatteisiin tästä https://luontokuva.org/eettiset-saannot
Mikä tekee tästä viirupöllökuvasta eettisen? Se on otettu syksyllä sulan maan aikaan. Se on kuvattu kaukaa pusikon läpi 600 mm polttovälillä eli pitkällä objektiivilla. Pöllöä ei häiritty kuten kuvasta näkyy ja pöllön sijaintia ei kerrottu kenellekään.
Kuvauskalusto ja muita kustannuksia
Kuvassa on kalustoa joka minulla kulkee aina mukana, salamaa lukuun ottamatta. Salamaa en ole käyttänyt villieläinkuvissa koskaan. Makrokuvissa siitä voi olla hyötyä, mutta lähinnä käytän sitä tarvittaessa sisällä ihmisiä kuvatessa – eli harvoin.
Ykköskamerana on peilitön täyden kennon Canon R6 Mark II ja kakkoskamerana vanhempi peilillinen ja kroppikennoinen 7D Mark II. Molemmissa on puolensa.
Pitkät objektiivit eli 70-300 mm ja 150-600 mm ovat villieläinkuvaukseen, joista tuo pidempi on lähes aina ykköskamerassa kiinni luonnossa kulkiessani. Talvisella linturuokinnalla, jossa linnut tulevat alle metrin päähän ja valoa on vähän, saatan vaihtaa 70-300 mm objektiiviin. Samoin hämärän aikaan kyttäysteltassa olen käyttänyt tuota objektiivia, kun valo ei ole riittänyt pidemmälle putkelle.
Laajaa kuvaa ja pieniä ihmeitä
Lyhemmät objektiivit ovat tarkoitettu maisemakuvauksiin, makroihin ja fiilistelykuviin. Kakkoskamerassa on kiinni 17-55 mm objektiivi ja molemmat kamerat kulkevat liivissä, joten saan heti käyttöön kumman tahansa.
Kuvaan maisemia myös puhelimella, jolla otan myös kuvia kuvien takaa sekä videoita itsestäni kuvaamassa – somemateriaalia 😁 Lähes aina unohdan ottaa videoita eläimistä tai tilanteet menevät niin nopeasti ohi, ettei videoihin ole aikaa. Tässä kojukuvaaja on vahvemmilla. Tietenkin videomateriaalia syntyisi enemmän, jos siihen keskittyisi ja suunnittelisi kuvausretket videokuvaamiseen, mutta minä olen ainakin toistaiseksi ollut valokuvaaja. Mutta ei sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Jalustoja minulla on kaksi, toinen puhelimelle ja toinen kameralle. Villieläinkuvat kuvaan hyvin usein käsivaralta – monesti siksi että tilanne tulee ja menee, eikä jalustan asettamiseen ole aikaa. Maisemakuvissa, etenkin auringonnousu ja -laskukuvissa käytän sitä aina. Selfiet ja videot syntyvät puhelimella pienemmän jalustan päältä.
Kuvien jälkikäsittely
Nyt kerron mitä kuvankäsittelyohjelmia minä käytän. Huomioitavaa on, että jonkinlaisia kuvankäsittelyohjelmia saa halvemmallakin ja jopa ilmaiseksi, mutta nämä minä olen kokenut itselleni parhaiksi ja siksi käytän niitä. Haluan kuvien organisoinnin ja jälkikäsittelyn olevan helppoa ja nopeaa, että aikaa jää muuhunkin. Haluan myös, että asiat pysyvät järjestyksessä, jotta kuvien löytäminen myöhemmin on helppoa ja nopeaa. Tällä hetkellä minulla on tietokoneella yli 80 000 valokuvaa maaliskuusta 2008 lähtien, joten niiden löytäminen myöhemmin on oleellista. Tässä olen käyttänyt apuna myös valokuvakansioiden loogista nimeämistä muodossa vvvvkkpp_kuvauspaikka/-paikat,eläinlaji,jne. Tämä on osoittautunut hyväksi käytännöksi.
Kirjastonäkymä Adobe Lightroom Classic -ohjelmassa
Sitten niihin ohjelmiin. Pääasiassa käytän Adobe Lightroom Classicia kuvien organisoinnissa ja käsittelyssä. Joskus otan avuksi Adobe Photoshopin. Tai pikaisesti yhtä kuvaa muokatessani käytän kevyempää Adobe Lightroom -ohjelmaa (huom, ei Classic).
Puhelimella käytän Adobe Lightroom -ohjelmaa, joka kuuluu Adoben valokuvausjäsenyyteen (saatavilla myös ominaisuuksiltaan rajoitetumpi ilmaisversio). Kun lisään sinne kuvia, ne siirtyvät verkon kautta myös tietokoneversioon (Lightroomissa, ei Lightroom Classicissa), mikä on enemmän kuin kätevää. Sen lisäksi käytän joskus puhelimella lisäehostamiseen Snapseed-ohjelmaa, joka on ilmainen tai Photoshop Expressiä.
Sosiaalinen media
Miten kuvat päätyvät someen, miten ne löytävät tiensä ihmisten ruuduille eli julkaisun laatiminen, hakusanoittaminen (hastags), ryhmiin jakaminen sekä mitä työkaluja/apureita minä käytän.
Avainsanat eli aihetunnisteet eli hästäkit (engl. hashtag)
Avainsanoittaminen lähti kohdallani Instagramista. Siellä voi laittaa 30 eri avainsanaa per kuva ja kahta kertaa ei saa laittaa samaa tai koko kuvateksti voi kadota. Käytännössä on niin, että jos kuvallasi ei ole hakusanoja, kuvaasi ei ole olemassa, ellei sinulla sitten ole tuhatmäärin seuraajia. Itselläni ei ole. Ennen yritin keksiä avainsanat omassa pienessä päässäni, mutta se on monesti aikaa vievää ja turhauttavaa hommaa, niinpä automatisoin sen, niin kuin jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen pitäisi aina tehdä. Pablo Picasson sanotaan usein sanoneen “Good artists copy, great artists steal.” eli hyvät taiteilijat kopioivat ja parhaat varastavat.
Olen ruvennut olemaan avainsanojen kanssa röyhkeämpi ja toimimaan Picasson ideologian mukaan. Katson suosittuja saman aiheen kuvia ja kopioin avainsanoja muiden kuvista sekä käytän generaattoreita, jotka tuottavat avainsanoja kuvan tai annettujen avainsanojen perusteella ja leivon niistä sitten oman maun mukaan jonkinlaisen sikermän. Välillä se toimii paremmin, välillä huonommin. Hakusanat ”hashtag generator” antavat Googlen haussa kasapäin tuloksia, joista voi kokeilla ja valita mieleisensä. Some on tänä päivänä raaka paikka ja kun katsoo supersuosittuja kuvia, huomaa, että vieläkin röyhkeämpi saisi olla ja laittaa surutta avainsanoja, jotka eivät edes aiheeseen liity. Surullista mutta totta ja se vie vähän koko idean avainsanoista. Mutta kukin tyylillään.
Olen täysin vakuuttunut, että joku tekee tämän paremmin ja tietoa kannattaa hakea muualta, kuin tästä blogikirjoituksesta. Tässä kirjoitan vain omasta tyylistäni.
Facebook-ryhmät
Kuulun useaan luontoaiheiseen valokuvausryhmään, joihin jaan kuviani. Hyvä on myös käydä katsomassa ja kommentoimassa muiden kuvia. Peukkua kehiin ja kommentti alle, jos kuva sen ansaitsee. Kuvaajan on hankala tietää onko kuva hitti vai huti yleisön mielestä, jos siitä ei saa palautetta.
Julkaisuapurit
On olemassa julkaisuapureita, jotka julkaisevat kuvat ja tekstit haluttuna aikana tulevaisuudessa someen (Instagramiin ei voi laittaa pelkkää tekstiä. toim. huom.). Kun yhdistää Instagram-ammattilaistilin Facebook-sivuun, niitä voi hallinnoida yhdestä paikasta (esim. Meta Business Suite). Voit jakaa julkaisun kummasta vain molempiin alustoihin (Facebook → + Instagram, Instagram → + Facebook).
Mutta se ei vielä minulle riitä. Haluan esimerkiksi jakaa saman kuvan, mutta Facebookissa laitan suomenkielisen tekstin ensin ja sitten vasta englanninkielisen – Instagramissa toisinpäin. Käytän myös eri avainsanoja eri alustoilla. Facebookin Meta Business Suitessa tämä on mahdollista, mutta ominaisuuksia puuttuu vielä. Esimerkiksi Publerissa pystyy valitsemaan myös, mihin albumiin kuva julkaistaan Facebook-sivulla. Ja siellä voi myös lähettää kommentin heti julkaisun perään tai ajastaa sen.
Kuvauskalusto ja muu maallinen omaisuus eivät siis ole ainoita asioita mihin pitää investoida, pitää pistää myös aikaa likoon huomattavia määriä (kuvausreissut, kuvankäsittely, some). Välillä tuntuu, että minua pitäisi olla ainakin viisi kappaletta, että saan kaikki pakolliset ja kivat jutut hoidettua. Mutta minusta ei ole varmuuskopioita olemassa, joten yhdellä on pärjättävä.
Tekstien muotoilu eri alustoille
Facebook-julkaisussa maksimimerkkimäärä on peräti 63 206 merkkiä, kun taas Instagramissa raja tulee vastaan jo 2 200 merkissä (ml. tyhjät välit). Jälkimmäinen tulee minun kirjoitusinnolla helposti täyteen, etenkin kahdella kieliversiolla, joten minun pitää muokata Instagramiin monesti eri teksti kuin Facebookiin. Mutta minä tykkään myös tekstinkäsittelystä, joten se on ainoastaan aikataulullisesti haasteellista.
Muiden julkaisut
Nyt olen kertonut vain, mitä sisällön tuottaminen vaatii, mutta sosiaalinen media on tosiaan sosiaalinen ja toimii molempiin suuntiin. Eli vielä pitää budjetoida aikaa muiden ihmisten julkaisuista tykkäämiseen ja niiden kommentointiin. Jos joku tykkää vaikkapa kuvastasi, olisi kohteliasta käydä katsomassa hänen galleriansa ja tykätä vastavuoroisesti hänen kuvistaan. Onneksi siinä näkee samalla usein hienoja kuvia ja monesti inspiroituu jostakin aiheesta tai kuvakulmasta jne. niin, että suunnittelun jälkeen on pakko ottaa kamera kauniiseen käteen ja lähteä toteuttamaan uusia ideoita.
Samu Aaramaa Photography 