Lauantaina 18. lokakuuta puhelin herätti 3.20 aamuyöllä. Venyttelin kipeää selkääni, kunnes olin valmis kahvinkeittoon. Keitin tujut kahvit tummapaahtoisista puruista ja rupesin laittamaan tavaroita lähtövalmiiksi. Katsoin määränpään säätiedotteen, se oli ihan lupaava. Join kahvit ja puin lämpimästi päälle, sillä oli pakkasta ja tiedossa oli paljon paikallaan odottelua. Minulla oli varsin tarkkaan tiedossa minkälaista kuvaa lähdin hakemaan. Hakemisella tarkoitan etsimistä, sillä luontokuvauksessa ei sanan varsinaisessa merkityksessä koskaan niin vain haeta mitään, sitä yritetään ja onnistutaan jos onnistutaan, luonto ei palvele ihmisiä siinä mielessä.
Tampereella oli pakkasta kun lähdin, mutta tie oli kuiva. Hain matkalla kaupasta makkarapaketin ja aikaa kului kotoa Majalahden pysäkille melko tarkalleen tunti. Ajelin ensin Tampereelta Teiskon suuntaan, josta käännyin Orivedelle päin Pulesjärventielle. Päämääränä oli Pukalan virkistysmetsä ja eritoten Roninmaan laavu. Ajoin ensin Noin 50 km maanteitä pitkin risteykseen, josta oli vielä noin 10 km metsätietä parkkipaikalle. Parkkipaikalta kävelin noin kilometrin verran pimeän metsän läpi laavulle.
Jo matkalla näin järven ja hämärässä erottui saari, josta halusin ottaa kuvan. Asettelin kolmijalan rantaan ja säädin kameran asetukset kohdilleen. Sen verran pitkää valotusaikaa joutui käyttää, että käsivaralla kuvaamisesta ei olisi tullut mitään.
Laavulle päästyäni totesin ensin ilokseni, että siellä ei ole muita ihmisiä. Kello oli sen verran vähän, että minulla oli aikaa tutkia maastoa ja mahdollisia kuvauspaikkoja ennen auringonnousua. Kiertelin laavun lähistöllä ja laitoin kamerat jalustoille. Toisessa kamerassa oli kiinni 24-105 mm objektiivi ja toisessa 16 mm ultralaajakulma. Molemmissa on omat puolensa, niin halusin käyttää molempia yhtä aikaa, sillä auringonnousun H-hetki ei kestä kauaa.
Halusin saada auringonnousukuvan Roninmaan laavun vieressä olevan saaren läheltä (kuva yllä) ja jätin toisen kameran sijoilleen ja kannoin toisen jalustoineen sinne alkuperäisen suunnitelman mukaiseen paikkaan vajaan 100 m toisesta kamerasta (kuva alla). Aurinko nousi kyllä niin kuin joka päivä, mutta se jäi pilvien taa. Järvestä kuitenkin nousi kaunis usva ja sain siitä paljon mieluisia kuvia.
Välillä juoksin kameroiden väliä ees sun taas, niin että meinasi tulla lämmin, kuuma suorastaan. Sitten toin toisenkin kameran uuteen paikkaan ja tilanne rauhoittui. Vierestä lensi muutama joutsen ja harmittelin, kun ei ollut lintuobjektiivi mukana, sillä olin lähtenyt kuvaamaan nimenomaisesti maisemia. Mutta niinhän se aina on, että silloin sitä näkee ja kuulee kaikkea, kun ei ole tallennusvälineet mukana. Noh, onhan niitä tilanteita kyllä tallessakin, ei sen puoleen.
Kiireellisimmän kuvaussession jälkeen menin laavulle ja jätin tavarat sinne, kun edelleenkään ei ollut muita mailla halmeilla. Lähdin tekemään polttopuita. Ensin sahasin pitkiä puita lyhemmäksi pokasahalla ja sitten tein lyhyistä pätkistä klapeja kirveellä. Kannoin klapit sylissäni laavulle ja rupesin vuolemaan puusta kiehisiä (sytyke). Oli minulla makkaransyöntiä varten kyllä repussa paperiakin, jota olisi myös voinut käyttää sytytyksessä, mutta tykkään tehdä asioita perinteisellä tavalla. Ainakin joitakin, kuvaan kyllä diginä. Nuotio lähti palamaan ensiyrittämällä, niin kuin se on tavannut lähteä. Monenlaista tulentekijää on kyllä reissuilla nähnyt ja joillekin nuotion sytyttäminen tuntuu olevan vaikeaa. Jotkut kantavat erilaisia apuvälineitä mukana, jopa sytytysnestettä. Mutta ei se oikeasti mitään rakettitiedettä ole.
Notkuin laavulla välillä kuvaten kuvia ja videoita ja paistoin makkaroita kaikessa rauhassa. Laavun ohi meni ensin pariskunta (oletus) ja sitten kolmen hengen ryhmä retkeilijöitä. Huikkasimme toisillemme huomenet. Myöhemmin laavulle tuli kaksi turkulaista miestä tekemään aamupalaa, olivat olleet yötä jossain toisella laavulla.
Kaikkiaan sain viettää 6 tuntia laatuaikaa ulkona ja kävelin sinä aikana vajaa 4 km kuvaustouhujen ohessa.
Hieno aamu ja hienoja muistoja tuli taas, eikä minua yhtään haittaa että kuviakin sain. Ehkä parempiakin kuin mitä toivoin.
Pukalan virkistysmetsässä pitää kyllä joskus käydä tekemässä pidempikin retki, vaikutti oikein mukavalta paikalta.
Samu Aaramaa Photography 