Tätä kyseistä lintua olen yrittänyt löytää Tampereen Iidesjärveltä lähes kaksi viikkoa. Ensimmäinen havainto tuli Tiiraan 17.9. ja löysin sen vihdoin eilen 30.9. noin puoli kuuden aikaan illalla. Joskus kävin useammankin kerran päivässä lintua etsimässä. Reissuja kertyi kosolti ja aikaa kului tuntitolkulla järven rannalla eri pisteissä päivystäen, joten tätä voisi kai sanoa työvoitoksi. Sain kyllä liejukanasta havaintopisteen jo Porissa keväällä ja jotakin kuviakin on Nokialta, mutta halusin kuntakisaan pisteen tälle vuodelle ja kuvan nuoresta yksilöstä. Viimein uurastus palkittiin ja sain linnun kameran eteen, juuri sopivasti ennen kuin tuli liian hämärää kuvaamiseen.
Ensimmäisen kerran näin liejukanan Nokialla vuonna 2023, viime vuonna se jäi näkemättä kokonaan ja tänä vuonna olen bongannut sen kaksi kertaa.
En ole paljoakaan nähnyt veden ääressä viihtyviä lintuja nuoruusvuosinani, koska kotiseudullani ei paljon järviä ole. Siellä on enemmän peltoa ja metsää ja se habitaatti tuli tutuksi eläinlajeineen. Aikuisiälläkin, kun sinne taas muutin, kuljin enemmän metsissä ja pelloilla, kuin järvien rannoilla.
Mikä liejukanassa on sitten ihmeellistä? Onko se harvinainen? Ehkä ei sinänsä, mutta ei se ole se yleisinkään laji. Tiirassa on tältä vuodelta (1.1.-30.9.2025)
1 956 havaintoa ja 4 243 yksilöä. Se on Suomessa luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi ja on meillä harvalukuinen pesimälaji.

Kuvassa liejukana, nuori yksilö (Gallinula chloropus)
Kuvasin tämän Tampereen Iidesjärvellä 30.9.2025

Tämän liejukanaperheen kuvasin Nokialla 19.8.2023
Nyt on taas yksi missio plakkarissa, ei muuta kuin kohti seuraavaa.