Tampereen valokuvausseuran syksyn 2025 digikuvakisa

Saimme digikuvakisan tulokset ja annoimme palautetta kuvista. Luontoteema meni minulla ihan kohtuudella, olin sen sarjan 9. sijalla ja sain 9 sarjapistettä. Harrastajasarjan voittaja saa 10 pistettä. Aktiivisarjassa jaetaan eri pisteet, mutta kaikki sijoittuvat samalle janalle, kuka minnekin. Tällä kertaa Äänekosken kameraseura hoiti tuomaroinnin, normaalisti teemme sen itse. Mielenkiintoisen kuuloiset perustelut oli tuomaroinnin takana. Kaikkiin kuviin kaivattiin väriä ja kontrastia ja teräviä osia. Taidekuvia ei arvostettu.

Tuomarointi ei ole aina helppoa ja jokainen tuomari on vain ihminen, joka katsoo kuvaa omista lähtökohdistaan. Henkilökuvaaja näkee kuvan henkilöstä aivan eri tavalla, kuin pesunkestävä luontokuvaaja ja toisinpäin.

Sitä ihmettelen, tälläkin kertaa, miksi tavallinen kuva eksoottisesta eläimestä on parempi, kuin hyvä kuva tavallisesta eläimestä. Eli rahalla saa ja hevosella pääsee. Jos on varaa kalliisiin laitteisiin ja kuvausmatkoihin ulkomaille, pärjää keskivertoa paremmin. Minusta se on väärin. Kuva pitäisi arvostella kuvana, ei sillä perusteella mikä eläin kuvassa on tai missä se on otettu.

Kaikkineen sain 3 teemasta 27 sarjapistettä. Paremminkin olisi voinut sijoittua, mutta näillä mennään. Omasta mielestäni hyvät kuvani eivät pärjänneet ja taas mitä pidin huonompina kuvina, pärjäsivät paremmin. Yhdestä kuvasta sanottiin, että on käsitelty liikaa (auringonnousun aikaan otettu värikäs maisemakuva) ja taas kuva jonka olin tehnyt kahdesta eri kuvasta pärjäsi parhaiten. Välillä vähän huvitti toisen kameraseuran edustajan höpinät. Mutta eipä tuo niin vakavaa ole.

Sarjat ja oma sijoittuminen

Luonto ja maisemat

Allaoleva latokuva ”Alla tähtien” sijoittui kuvistani parhaiten tässä kisassa. Kuvan tähtitaivas ja muut osat on kuvattu erikseen. Samalta paikalta ja samana syksynä, mutta eri reissulla ja eri suuntaan. Kyseessä on siis kahden kuvan kollaasi.

Alla tähtien

Niin ikään Luonto ja maisemat teemassa kisannut ”Aamun odottajat” eli kuusikko auringonnousun aikaan jäi koko teeman hännille, koska se oli liian käsitelty. Näin ainakin tuomariston edustajan mukaan.

Aamun odottajat

Henkilökuvat

Kuvassani istun Tampereen Arboretumin rannalla ja katselen kaihoisasti kaupungin suuntaan. Kuvan nimi on ”Secluded” – eristäytynyt tai eristyksissä oleva. Vaikka en henkilökohtaisesti kaupungissa ja ihmisten joukossa viihdy, halusin kertoa kuvallani tarinan ihmisestä, joka on lähellä kaupunkia ja muita ihmisiä, mutta tuntee silti olonsa yksinäiseksi, joksikin joka ei kuulu joukkoon. Tarina saavutti tuomariston mielet kuvan elementein ja siitä pidettiin. Myös kuvan tekninen toteutus/laatu sai kiitosta.

Secluded

”Quardian of the forest” – metsän vartija. Kuvassa Saija Sasetar katsoo varuillaan yläviistoon saniaisten keskeltä. Kuvasta tykättiin, mutta se jäi ilman sarjapisteitä. Itse pidän kuvasta ja mielestäni se oli ehdottomasti teeman paras kuvani.

Quardian of the forest (Kuvassa: Saija Sasetar)

Muut kuvat

Mummopyörä metsässä, nimellä ”In to the forest” – metsään, pärjäsi tässä teemassa kuvistani parhaiten. Aivan tavallinen kuva, aivan tavallisesta tilanteesta. Värien käytöstä ja käyttämättömyydestä osa tuomaristosta piti, osa ei. Kuva on toki hyvin suomalainen, mutta lähinnä se oli täytekuva teemaan, kun kolme kuvaa sai kuhunkin teemaan lähettää.

In to the woods

Kuva tampereen tuomiokirkosta jäi hännille. Tuomariston edustaja sanoi, että siinä on käytetty liian laajaa objektiivia, joka vääristää kuvan. ”Ruma kuva hienosta kirkosta”, suora lainaus. Hauskaa on, että kuva on toteutettu 50 mm normaaliobjektiivilla, ei siis laajakulmalla. Kuva on 80 yksittäisen kuvan panoraama.

Tampereen tuomiokirkko

Yhtä kaikki, kiitos Äänekosken kameraseuralle tuomaroinnista 👍

Näihin kuviin ja tunnelmiin 🫡

Julkaissut Samu Aaramaa Photography

Luontokuvaaja ja -harrastaja. / Nature photographer and enthusiast.

Jätä kommentti