Tiistai 14.1.2025.
Pari linturetkeä oli jo takana, joista ensimmäinen oli hyvinkin onnistunut, mutta toisesta tuli vesiperä. Halusin vielä käydä bongaamassa hiiripöllön ja kävin alueella, jossa tiesin pöllön olleen. Aikani alueella pyörittyäni ja illan jo hämärtyessä lähdin tyhjin tuloksin kotiin, pöllö jäi löytymättä. Ajattelin ensin, että pöllö on joko kuollut tai vaihtanut maisemaa. Illalla kuitenkin päätin, että seuraavana päivänä menen uudestaan ja etsin kunnes löydän sen tai joudun nälän tai kylmän takia palaamaan tukikohtaani.
Keskiviikko 15.1.2025
Heräsin aamulla aikaisin odottavin mielin ja intoa täynnä. Päivän valkeneminen tuntui kestävän kauan. Kun aurinko vihdoin nousi kirkkaalle taivaalle, lähdin bongausreissulle. Lähdin patikoimaan autolta klo 10.16, auringon ollessa jo sopivan korkealla ja palasin kieseille puolen päivän aikaan, noin 1 h 40 min reissu siis. Kävelymatkaa tuli yhteensä noin 2 km.
Autolta kävelin kilometrin havaintopaikalle ja pöllön huudeille päästyäni jatkoin polun päähän asti. Kävelin todella hitaasti, pysähdellen ja puihin tähyillen. Lintua ei näkynyt. Mietin jo pahinta ja toivoin, että lintu on vain vaihtanut maisemaa. En kuitenkaan lähtenyt kotiin, päätös oli jo tehty, olen paikalla niin kauan kuin on tarpeen ja mahdollista. Pyörin alueella, samalla muiden eläinten touhuja seuraillen ja tarkkaavaisesti ympäristön ääniä kuunnellen. Pikkulinnut tirskuttelivat puissa, mutta mitään pöllöön viittaavia varoitusääniä nekään eivät päästäneet. Orava juoksi jostain näkösälle ja jatkoi pikapysähdyksen jälkeen matkaansa. Ajattelin että kävelen takaisin polun alkupäähän samaa tarkkaavaisuutta harjoittaen ja kuljen edes takaisin aika ajoin ja välissä taukoja pitäen. Palasin vain muutaman kymmenen metriä polkua takaisin päin, kun näin puun rungon kyljessä möykyn. Pysähdyin vaistomaisesti niille sijoilleni. Adrenaliini virtasi verisuoniin ja sydän alkoi takomaan vimmatusti. Tiesin sekunnissa, mitä katsoin.
Runkojen ja oksien välistä näkyi möykky haavan kyljessä. Tämäkään kuva ei aivan kerro totuutta. Tässä on jo siirrytty sivusuunnassa parempaan katselupaikkaan ja zoomattu objektiivilla kuvaa suuremmaksi ja kuvaa on rajattu.
Kuvasin pöllöä, vaikka se katsoi pois, sain tunnistuskuvia. En pystynyt lopettaa kuvaamista, sillä siitä on pitkä kun olen viimeksi hiiripöllön nähnyt. Vasta 44. kuva oli hyvä. Päivä oli kruunattu. Pöllö ei ollut huomaavinaan minun läsnäoloani, vaan katseli kaikkialle muualle pää pyörien. Niinpä ajattelin jäädä vielä paikalle ja jatkaa kuvaamista. Kerrankin muistin ottaa myös videokuvaa. Kotvan kuluttua paikalle tuli toinen lintubongari ja osoitin hänelle pöllön paikan. Jonkin aikaa kuvasimme kahdestaan ja sitten paikalle tuli vielä kolmas bongari. Pöllö oli edelleen yhteistyöhaluinen.
Hiiripöllön pälyilyä
Sain hiiripöllöstä satoja kuvia, joista tietokoneen kiintolevylle jäi valikoimisen jälkeen satakunta. Videokuvaamiseen olisi pitänyt ehdottomasti olla kolmijalka, sen verran kädet tärisivät pitkän putken ja kameran painosta. Ehkä menen tuonne vielä kolmijalan kanssa ihan puhtaasti videot mielessä.
Kuvauspäivä oli lyhyt, mutta jälkitöitä riitti taas, etenkin kun keskittymiskyky oli nollassa. Välillä editoin kuvia ja lähetin niitä someen. Olen yrittänyt opetella tapaa, että ensin valikoin säästettävät kuvat, poistan turhat/epäonnistuneet otokset ja lisään meta-avainsanat kuviin, jonka jälkeen teen säästetyistä kuvista varmuuskopiot ulkoiselle kiintolevylle. Sitten vasta olisi editoinnin aika. Se tahtoo edelleen unohtua ja alan innoissani editoimaan kuvia kesken kaiken.
Lopulta kello oli yöllä puoli neljä, kun sain hommat päätökseen ja päätin mennä nukkumaan. Onneksi aamulla sai nukkua pitkään.
Oli oikein mukava aamupäivä pikkupakkasessa ja auringonpaiste kruunasi kelin. Tietenkin päivän suurena bonuksena oli hiiripöllön löytyminen ja siitä kuvien ja videoiden saaminen. Paluumatkalla taivas meni harmaaksi, mutta mieli pysyi kirkkaana.
Samu Aaramaa Photography 