Päätimme 4.12.2024 kaverini kanssa lähteä kuvaamaan linnunrataa pimeään paikkaan, kauas kotoa. Määränpäänä oli Laipanmaan erämaa-alue Pälkäneellä. Pimeä paikka ei nyt sitten ollutkaan niin pimeä, kuin mitä siitä sanottiin. Kieltämättä se harmitti aluksi. Kivaa kuitenkin oli ja kuviakin otettiin. Suurimmaksi osaksi reissu kyllä taisi mennä harjoittelun piikkiin. Matkaa kertyi yhteensä 134 kilometriä ja aikaa koko reissuun kului kuusi tuntia. Menomatka kesti reilun tunnin, kuvaamista harrastettiin vähän yli pari tuntia ja loppumatka olikin sitten pitkä ja hidas, pienen mutkan kautta, kuinkas muutenkaan.
Alun perin piti paistaa laavulla makkaraa, mutta koska aika kului nopeasti kun oli kivaa niin päätimme yhdessä tuumin jättää makkaranpaiston väliin, koska molemmilla oli vielä reissun päälle muita hommia ja aamulla tekemistä. Nukkuakin kuulemma pitää. Olin kotona puolen yön aikaan ja jäiset kamerat jäivät reppuun tasaamaan lämpöään hitaasti, niin kuin kaikki ohjeet sanovat. Syynä tähän on se, ettei kaluston sisälle kondensoidu kosteutta nopean lämmönvaihdon johdosta. Linssinlämmittimet jäivät tietenkin kauppaan, joten jäätä piti rapsutella välillä linssistäkin manuaalisesti. Pakkasta ei ollut parhaimmillaankaan kuin 12 astetta, mutta näemmä sekin riitti kameroiden jäätymiseen. Tosin toimintakuntoisia ne kyllä olivat, mutta vähän kuuran peitossa.



Meillä itsellämme oli lämpimästi vaatetta, joten pärjäsimme hyvin. Minä olin varustautunut niinkin hyvin, että liikkuminen tahtoi olla kankeaa. Jalkoja lämmitti Jalaksen talviturvakengät ja ne tekivät sen homman oikein loistavasti. Alakerrassa minulla oli bokserien lisäksi pitkät kalsarit, college-housut ja toppahousut. Keskivartaloa lämmitti t-paita, college-paita, toppahousujen yläosa ja päällimmäisenä paksu untuvatakki Quechuan Oxylane -mallia. Käsissä oli Vallerret Markhof Pro V3 -kuvaushanskat ja huipulla päätä ja korvia lämmitti Puuilosta vasta hankittu Retki -merkkinen karvalakki. Kaulassa oli vielä kaiken varalta JahtiJakt -tuubihuivi. Liikaa ei silti ollut päällä lämmön suhteen. Ei siinä kuuma tule, kun säätää kameran asetukset ja painaa nappia ja odottaa, että kuva syntyy.
Sellainen retki tällä kertaa, jatkoa on tulossa ja kuvia postailen tästä reissusta tasaisen epätasaisesti ja aina muita kuvia väliin tuttuun tapaan. Seuraavaan kertaan, kettu ja mäyrä kuittaavat 🫡






