Lauantaina menimme suunnitellusti Siikanevan soidensuojelualueelle ja kiersimme Siikanevan reitin. Kyltin mukaan se oli 10 km, mutta GPS-paikannin kertoi matkaa kertyneen 11,3 km ja itse luotan enemmän GPS:ään, kuin kylttiin. Tokikaan tuolla reilulla kilometrillä ei nyt ole sinänsä tuollaisella matkalla merkitystä. Kiersimme reitin vastapäivään, jolloin vaativimmat osuudet olivat oletetusti ja muistin varaan laskettuna matkan alkuvaiheella ja loppu oli enemmän tasamaata, tiedä sitten. Noin puolessa välissä oli vielä jyrkkiäkin mäkiä, kun nousimme metsäsaarekkeiden huipuille. Näistä mieleen jäi Saarihuhdanmaan ja Jaarikanmaan kiipeilyt. Reitille mahtui normaaliin tapaan myös juuria ja kiviä. Pitkospuutkaan eivät kaikilta osin ole priimakunnossa. Sen verran voin vinkata, että tuolla pitkällä reitillä märällä kelillä kannattaa laittaa jalkaan kumpparit tai muut vedenpitävät kengät, sen verran kapeat polut olivat, että varvut kastelivat kenkäni läpikotaisin. Kannattaa myös olla tarkkana liukkaiden kivien ja juurien kanssa, ettei tule vahinkoa, apu on kaukana. Hyttysiä oli riittävästi kuusivaltaisilla metsäosuuksilla, mutta hyvin ne pysyivät takana, kun vaan pysyi liikkeellä. Sen sijaan mäntykankailla ja suolla sai olla suhteellisen rauhassa. Mustikkaa oli paljon ja hillakin kypsyi hyvää tahtia. Joitakin sieniäkin pilkisti jo maasta. Joissakin puissa kasvoi naavaa, joten kai se ilmakin oli suhteellisen puhdasta. Kanervat olivat vaaleanpunaisessa kukassa ja antoivat sateen jälkeen mukavan tuoksun. Ja hiljaista oli, liikenteestä ei kuulunut minkäänlaista ääntä.
Ajomatkaa meille tuli mutkineen Tampereelta Siikanevan parkkipaikalle (itäinen) 77 km ja reilu tunti.
Perillä odottelimme rankimman sateen loppumista autossa ja pääsimme matkaan vasta vähän ennen seitsemää illalla. Palasimme autolle juuri ennen puolta yötä. Loppumatkasta saimme suo-osuuksilla ihailla verenpunaista auringonlaskua. Metsässä tarvittiin jo otsalamppuja. Päivät lyhenevät ja yöt pimenevät. Matkaan meni siis lyhyine pysähdyksineen ja kuvailuineen 5 tuntia.
Lintulajeista havaitsimme seuraavat (12): sepelkyyhky, tervapääsky, kurki, kapustarinta, käpytikka, tuulihaukka, korppi, töyhtötiainen, talitiainen, puukiipijä, räkättirastas ja harmaasieppo.
Pois lähtiessämme olimme näkevinämme kehrääjän napsimassa yöperhosia tien yllä, mutta epävarmaa tunnistusta ei lasketa.
Viikon aikana tuli patikoitua noin 30 km, joka ei sinänsä kai ole paljon, mutta enemmän kuin ei mitään. Patikointipaikat olivat Selkämeren kansallispuisto Porissa, Tampereen Kintulammin retkeily ja luonnonsuojelualue sekä Siikanevan soidensuojelualue Orivedellä. Ihan mukavasti kotimaanmatkailua pienellä budjetilla. Koko viikolla lintulajeja tuli havaittua todella paljon ja uusia havaintopisteitä tuli ennätysmäärä. Ei ollut siis senkään puoleen huono viikko. Sunnuntai-iltana reissuntäyteisen viikon kruunasi oma sauna, jonka lauteilla sain sinetöidä retket ja haaveilla seuraavista.
Kiitos taas retkiseurasta Ville-Aleksi Alatalo Photography
Samu Aaramaa Photography 