Tämän päivän retkitarina on lähinnä lyhyt esittely Tampereen Kintulammin alueesta
Lähdimme alueen koillispäästä eli Keltolahdentien parkkipaikalta (P1 – kartalla). Matkaa kertyi tällä kertaa 9 km ja aikaa kului kaikkineen 4,5 tuntia, josta Kintulammin laavulla vietimme reilun tunnin. Paluumatka laavulta Kintulammi kiertäen tapahtui hyvinkin ripeään tahtiin, kun ukkosrintama tuli uhkaavasti kohti ja Aleksilla ei ole säänkestävää kuvauskalustoa. Sen verran mäkinen, kivinen ja juurakkoinen tuo reitti oli isolta osalta, että en voi suositella sitä huonojalkaisille. Kintulammilla on kyllä myös esteettömiä laavuja, joten kannattaa tutustua alueeseen etukäteen, jos sinne mielii.
Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue sijaitsee noin 20 km Tampereen keskustasta koilliseen, Teisko-Aitolahti -alueella. Kintulammin luonnonsuojelualue koostuu kolmesta osasta, joiden yhteispinta- ala on 608,5 hehtaaria. Alueelta löytyy noin 18 km opastettua retkeilyreitistöä sekä kuusi tulipaikkaa, joista neljän yhteydessä on uniikki, luonnonmukaisesti suunniteltu laavukokonaisuus puuliitereineen ja kuivakäymälöineen. Kintulammin alueella on mahdollisuus myös saunomiseen, uintiin ja virkistyskalastukseen, sillä alueella on kaksi vuokrattavaa eräkämppää: Kintulammin maja ja Kortejärven tila. Kintulammin retkeilyalueesta ja eräkämppistä voi lukea lisää Outdoorstampre.fi-sivustolta.
– https://www.tampere.fi/…/kintulammin-retkeily-ja…
– https://outdoorstampere.fi/retkei…/kintulammin-retkeilyalue/
Ehdimme juuri ennen sadetta takaisin autolle ja saimme kahden hullun päähänpiston lähteä kuvaamaan salamoita Tampereen Santalahteen. Se mutka ei mennyt millään lailla putkeen. Sen sijaan että olisimme saaneet salamakuvia, saimmekin aimo annoksen vettä niskaan, emmekä nähneet yhtään salamaa kuvauspaikalla. Yksi havaittiin ja ukkonen jyrähti aivan päällä. Olimme auttamatta myöhässä. Lintulajihavaintojen suhteen päivä oli köyhä, mutta se minulla oli odotuksenakin, sillä olen käynyt tuolla alueella useasti eri vuodenaikoina. Mutta retki oli mainio, joten olkoon tämän päivän linturetki ”vain” retki.
Kiitos taas matkaseurasta Ville-Aleksi Alatalo Photography
Tässä kuvia päivän retkestä.







































