Tampereen Makkarajärven ympäri

Pikkulenkki pikkusateessa Tampereen Makkarajärven ympäri. 2 km, 50 minuuttia, 7 lintulajihavaintoa ja yksi uusi havaintopiste. Kotona tuli vielä havainto palokärjestä eli päivän saldo on 8 lajia. Eilen oli rikas lintupäivä, tänään tällainen, mutta havainnot tulivat tänään helpolla. Metsässä olisi varmaan voinut tulla enemmänkin havaintoja, ellei sadetakin huppu olisi estänyt kuulemista. Retki oli silti kiva. Tuo patikointireitti itsessään on ihan mukava, mutta yksin viihtyvälle erämiehelle myös vähän ongelmallinen. Se ei ole erämaassa. Lähin ratikkapysäkki on noin 700 metrin päässä järveltä, joten nuotiopaikalla riittää vilinää. Siksipä en usein tuolla viihdykään. Mutta kiva pikkulenkki, jos sellaiselle mielii. Tuolta pääsee kyllä vaeltelemaan pitkiäkin reittejä ja kauempana on hieno laavu, mutta sinne asti taivaltavat ihmiset sitten myös viihtyvät laavulla yleensä pidempään. Sillä lailla ihan näppärää, että lähtöpaikalle ei ole kuin 4 km tukikohdastani.

Nyt saa valmistella huomenna alkavaa linturetkeä. Vaikea pysyä tyynenä, kun odottaa retkeltä niin paljon. Toivottavasti ei tule isoa pettymystä 🫣

Julkaissut Samu Aaramaa Photography

Luontokuvaaja ja -harrastaja. / Nature photographer and enthusiast.

Jätä kommentti