Illalla olin niin innoissani seuraavan päivän kuvausreissusta, etten malttanut millään mennä nukkumaan. Ja toisaalta tekemistäkin oli, piti tehdä niin paljon alkuvalmisteluja kuin mahdollista, ettei aamulla unisena unohdu mitään ja lähteminen olisi helpompaa. Pääsin lopulta nukkumaan ehkä vähän ennen puolta yötä. Kello herätti puoli kolmelta yöllä.
Ajoissa pitää olla matkassa.
Olin heti herätessäni taas täynnä intoa, eikä sängyssä tarvinnut pyöriä. Suorastaan pomppasin ylös ja kävin napsauttamassa illalla valmiiksi ladatun kahvinkeittimen päälle. Samalla keitin kuumaa vettä, jolla esilämmitin termospullon, että kahvi pysyisi kylmänä aamuna mahdollisimman pitkään lämpimänä. Elettiin huhtikuun loppupuoliskoa vuonna 2021 ja öisin oli vielä kylmä. Teltan ohut kuori ei suojaisi kuin pahimmalta tuulelta ja teerien katseilta.
Join kahvit ja keitin heti lisää termospullon täyttöä varten. Latasin jääkaapista evästä reppuun, joka muilta osin pakattu jo valmiiksi.
Vanha ja hyvin palvellut, edelleen toimiva reppujakkara.
Kaadoin kahvin termospulloon ja laitoin termarin reppuun. Sitten alkoi pukeminen, ja sitä riitti. Kerrospukeutuminen on ihan hyvä keksintö, mutta siinä tulee hiki jo pukeutuessa. Olo oli kuin Michelin-ukolla, mutta mieluummin niin, kuin että pitää tuntitolkulla hytistä teltassa.
Huhtikuu ei ole vielä kesäkuukausi. Se kannattaa pitää mielessä, kun lähtee luontoon kököttämään.
Lähdin autolle, heitin kamat kyytiin ja rupesin änkeämään itseäni kuskin paikalle. Pyyhkäisin hikeä otsalta ja toivoin, että joku tulisi laittamaan oven kiinni, kun en meinannut itse siihenkään taipua. Eihän siellä yöllä muita kulkijoita ollut. Ehkä hyväkin niin, olisin ollut helppo kohde roistolle 😅
Ajelin rauhassa kohti paikkaa, mihin jätin auton parkkiin. Olin herännyt hyvissä ajoin, mikään ei vastustanut varustautuessa, eikä matka ollut järin pitkä.
Klo 4.22 tiputin kantamukset tonttiin ja rupesin kasaamaan telttaa. Se on onneksi pop-up -mallinen eli sitä ei tarvitse varsinaisesti kasata, vaan se vaan vapautetaan suojapussista ja tapitetaan maapalloon kiinni.
Teltan pystyttäminen kesti 3 minuuttia. Ihan siedettävä aika 😁
Teltta valmiina, kamera valmiina, mies valmiina. Vain kuvauskohteet puuttuvat. Edellisenä vuonna minulla oli objektiivina vain Tamronin 70-300 mm, nyt 150-600 mm. Tässä kohtaa odotan todella innoissani pääseväni tositoimiin. Kamerana on vain kroppikennoinen Canon 7D Mark II, joka ei hämärässä kuvaamiseen ole ideaalinen.
Sitten alkoi se pitkä osuus. Odottaminen. On täysin hiljaista, josta itsestään voi toki nauttia, usko pois. Sitä vaan istutaan pimeässä selkä vihloen ja takapuoli puuduksissa kunnes linnut tulevat, jos tulevat.
Vain kuu oli seuranani.
Aamu alkaa sarastaa hyvin, hyvin, hitaasti, heräämisestä on aikaa 2 tuntia.
Olin tällä kertaa onnekas ja ensimmäinen lintu tuli pellolle tutkailemaan tilannetta jo 4.52. Se ei lähtenyt pois, joten toivon kipinä heräsi. Tämä on herkkää aikaa, kuvaajan ei saa päästää hiiskaustakaan tai pinoeeriteeri lähtee pois ja mahdollisesti koko soidin on siltä aamulta peruttu. En tiedä onko tämä sääntö vai poikkeus, mutta en ottaisi riskiä kaiken työn jälkeen. Sitten kun soidin alkaa, voi olla huolettomampi, kun teeret ovat omissa maailmoissaan hormonien vietävinä.
Kuvasin teeriä harvakseltaan, lähinnä kokeillakseni koska valoa on riittävästi, että kuvista tulee kelvollisia. Tässä vaiheessa aika tuntui ryömivän jopa hitaammin kuin pimeässä odottaessa. Kameran asetukset olivat aivan tapissa ja joutui käyttää niin pitkä valotusaikoja, että kohteet ehtivät liikahtaa valotuksen aikana – ja kuvat olivat silti hämäriä.
Teeri pajussa aamun ensimmäisessä valossa.
Vasta kuuden maissa sain ensimmäisen kohtuullisen kuvani. Heräämisestä oli siis 3,5 tuntia. Odotus ja työ palkittiin.
Pian teerien suhina ja pulputus täyttää tienoon. Tunne on sanoinkuvailemattoman maaginen. Siinä jos missä irtaantuu todellisuudesta, aika kadottaa merkityksensä ja sitä elää vain siinä hetkessä. Ryhdyn kuvaamaan teeriä enemmän ja enemmän. Ensin vain innoissani kun saan linnun ruudulle, sitten enemmän ja enemmän tarkoituksenhakuisesti hyviä tilanteita kalastaen. Teeret tarjoavatkin ruudun täydeltä katsottavaa. Teerien peli ei ole mitään leikkiä, vaan totisinta totta ja välillä raakaakin. Siinä on kyse naaraiden huomiosta eli suvunjatkamisesta, omat geenit pitää saada eteenpäin. Vanhemmat ja vahvemmat teeret ovat keskellä soidinaluetta, kun nuoret linnut joutuvat tyytymään reunapaikkoihin. Naaraat tulevat paikalle sitten kun parhaaksi katsovat, tästä tulee mieleen jokin muukin laji, mutta en nyt tähän hätään yhtään muista mikä.
Soidinpaikka on valittu.
Antaapa kuvien puhua puolestaan.
Kun kameran muistikortti alkoi täyttyä teerien kuvista ja teerien soidin alkoi hiipua aamun edetessä, aloin havainnoimaan ja kuvaamaan myös muita lajeja.
Kahdeksan maissa nousin teltasta ja rupesin pakkaamaan kamoja. Vielä oli edessä lenkki toiseen pitäjään katsomaan josko muuttolintuja olisi saapunut. Ja olihan niitä, pellot täynnä hanhia ja joutsenia, oli sorsia, töyhtöhyyppiä ja vaikka mitä. Oli oikein tuottoisa aamu.
Teerien kuvaamiseen meni siis 5,5 tuntia. Siihen pitää laskea päälle esivalmistelut aina karttojen tutkimisesta teerien löytymiseen ja varusteiden hankkimiseen (ensimmäisellä kerralla) sekä kuvien varastointi ja jälkikäsittely. Mutta tuona aamuna kaikki meni nappiin ja jäi hyvä fiilis.
Kiitos kun/jos luit tänne asti! Ja jos on niin, että olet mieluummin katsoja kuin lukija, niin tässä vaiheessa voin kertoa, että tästä vuotta myöhemmin kävin samalla paikalla ja tein reissusta videon 😅 Tuolloin näin vasta ja vain pois lähtiessä yhden teeren kaukana puun latvassa tähyilemässä. Menin paikalle aivan liian myöhään ja se kostautui. Videolla on kuitenkin muuta materiaalia, mukaan lukien videota teerien soitimesta, jonka kuvasin tällä reissulla mistä nyt kirjoitin. Video on noin 15 minuuttia 40 sekuntia pitkä, että siinä jo ehtii avata sipsipussin ja korkata sihijuoman. Tarkoitan kivennäisvettä, Novelle Plus Sinkki+E on oma suosikkini.
Samu Aaramaa Photography 