Hyvin valvotun yön jälkeen olin valmiina lähtemään kuvaamaan auringonnousua. Tai no, en ollut valmis, hommia oli vaikka kuinka. Mutta lopetin kaiken tekemisen ja lähdin lähijärven rantaan hommista huolimatta. En minä mihinkään pystynyt keskittyä muutenkaan.
Aurinko nousee tähän aikaan vuodesta eli maaliskuun 15. päivä täällä Tampereen korkeudella kello 6.41. Kultainen tunti alkaa 6.14, joten paikalla pitäisi kaikkien ohjeiden mukaisesti olla 5.14. Sen verran monta kertaa olen kuitenkin täällä odotellut pitkään pimeässä ja todennut, että auringonnousuaika ei pidäkään paikkaansa, että menin paikalle vasta ehkä 20 minuuttia ennen auringonnousua. Haluamaani paikkaan päästyäni vaihdoin tottunein ottein pitkän lintutelen maisemaobjektiiviin ja asetin kameran jalustalle. Hyvin kerkesin. Otin muutaman kuvan auringonnoususta, jonka jälkeen rupesin kuvaamaan videoita. Sen verran se kiire iski, että en ehtinyt tehdä videoita etukäteen. Toisaalta, en tiedä olisiko valokaan riittänyt kännykälle.
Alla lyhyt video minusta kuvaamassa auringonnousua. Se on tarkoitettu some-maailmaan ja on siksi lyhyt ja nopeatempoinen. Pahuksen z-sukupolvi 🙈
Jos luet tätä puhelimen näytöltä, klikkaa videota, niin se aukenee kokonaan YouTubessa.
Jalustan nokassa on Canon R6 Mark II ja siinä kiinni Canon RF 16 mm (huikea objektiivi), liivistä nappaan vanhan kunnon sotaratsun, Canon 7D Mark II:n, jossa on kiinni Canon EF-S 17-55 mm. Rinnalla roikkuu lintutele, Tamron 150-600 mm G2, kaiken varalta. Ylitseni lensikin joutsenia, mutta ne olivat jo kaukana kun huomasin ne, en sitten edes viitsinyt kuvata niiden takamuksia, mutta ilmoitin havainnon tutkijoiden tietokantaan. Lokkien ääniä kuului jostakin järveltä, mutta en yrityksistä huolimatta nähnyt niitä. Ehkä isona hommaan lintukiikarit.
Kun auringonnousu ja videot oli kuvattu ja ohikulkijoiden kanssa rupateltu, lähdin seuraavalle järvelle tarkastamaan onko sulapaikkaan tullut uusia muuttolintuja. Kävin matkalla kaupassa illan pöllöretkeä varten, joka sittemmin peruuntui sään vuoksi.
Kun sain auton parkkiin ja lähdin kävelemään kalustoni kanssa kohti järveä, kuulin sangen houkuttelevan koputuksen lähipuista. Lähdin tarkistamaan äänen lähdettä, joka ei ensin meinannut millään antautua kuvattavaksi. Sain tarkkoja kuvia oksista, mutta linnusta vain sen verran, että tiesin sen olevan valkoselkä- tai pikkutikka, kumpaakaan en ole livenä nähnyt. Aikani kun siinä räpläsin kameran asetuksia, lintu siirtyikin otollisempaan paikkaan ja sain siitä riittävät tunnistuskuvat. Lintu oli pikkutikka ja olin kohtaamisesta varsin iloinen. Ensin luulin saaneeni siitä vuosipisteen, mutta minulla olikin jo tammikuun alulta havainto ko. lajista. Se oli vain kuulohavainto, joten päätin poistaa tammikuun havainnon ja päivitin sen tällä 100 % varmalla kuvahavainnolla.
Kuvasin tämän pikkutikan 600 mm polttovälillä ja 1.6x kropilla eli 960 mm kinovastaavuudella. Ainoa vika tuossa kropissa on se, että se tekee 9,3 MP kuvia (norm. 24 MP). Nettiin ja tunnistukseen ne riittävät, mutta eivät juuri muuhun, kun niitä pitää kuitenkin rajata vielä lisää jälkikäsittelyssä. Telejatketta huutaa…
Pikkutikka vai valkoselkätikka
Pikkutikan ja valkoselkätikan erottaa koosta (valkoselkätikka n. 2 x pikkutikan kokoinen), pään punaisesta osasta (koirailla) ja poskikuvioista. Kokoa en osannut arvioida, kun olen muutenkin huono arvioimaan etäisyyttä, enkä ollut nähnyt kumpaakaan tikkaa luonnossa, niin ei ollut vertailupohjaa. Selkä niillä on suunnilleen samanlainen, joten siitä oli hankala mitään päätellä. Koputusäänikin on kaiketi erilainen, mutta siitäkään minulla ei ole 100 % varmaa havaintoa. Omia ja netistä löytyneitä kuvia vertailemalla varmistuin lopulta lajista. Lajipariin eroihin voi tutustua esim. Lintuyhdistys Kuikka ry:n arikkelissa.
Pikkutikan pituus on noin 14–17 senttiä ja paino aikuisena noin 24 grammaa.
Wikipedia
Jätin pikkutikan puuhaamaan omiaan ja jatkoin matkaani järven rannalle jäisellä polulla lipsutellen. Ostoslistalla on uudet nastapohjalliset kenkiin, kun edellinen ostos osoittautui liian pieneksi. Jostain syystä siroihin neliseiskoihini ei tahdo löytyä pohjallisia 🙈
Matkallani järven rannalle orava hyppäsi ruokinta-automaatista oksalle muina tupsukorvina ja aivan kuin lisää pyytäen.
Oravan jälkeen tuli vielä toinen pikkutikka aivan minun viereeni, mutta valitettavasti vain hetkeksi ja senkin hetken selkä minuun päin. Mutta vasta siinä tajusin miten pieni lintu se on, noin västäräkin kokoinen!
Kun tarkemmin katsoo, niin tässä näkee pikkutikan tunnusomaisen valkoisen alaperän, joka esim. valkoselkätikalla on punainen.
Pääsin vihdoin rannalle ja näin heti, että sinisorsien l. heinäsorsien seassa oli mustavalkoinen ja ruskeavalkoinen sorsalintu. Silmänräpäyksen verran elättelin toivoa, että alueella talvehtinut tukkasotka on saanut naaraan kaverikseen, mutta ennen kuin kerkesin mielessäni hihkaista, tunnistin linnut telkiksi. Asettauduin märälle jäälle polvilleni ja viritelin kameran jalustalle niin matalalle kun sen sai. Tavallaan, en huomannut kääntää keskiputkea väärinpäin, jolloin kameran olisi saanut aivan maahan kiinni 🤦♂️ Noh, muistaapahan ensi kerralla. Aika matalalla se kamera kuitenkin oli, että sen takia ei mennyt videot pilalle.
Sinisorsat lipuivat pian sillan suuntaan ja minä jäin telkkien kanssa kolmistaan. Otin niistä muutamia valokuvia ja sitten päätin keskittyä videoimaan niiden touhuja, kun videot tahtovat aina unohtua reissuilla. Tässä siis lyhyt (alle 4,5 minuuttia), rauhallinen (vähän hidastettu) ja pianomusiikilla höystetty video telkkien aamupuuhista.
Tällaisia aamuja saisi olla enemmänkin. Toki nukkuminenkin olisi kivaa. Ja keskittymiskykykin kuulemma on ihan hyvästä. Mutta olipahan aamu, auringonnousu, joutsenet, pikkutikat ja telkkävideot. Oikein hyvä.
Jos olet z-sukupolvea tai et muuten vain jaksa katsoa 4,5 minuutin videota, tässä bonuksena minuutin versio telkkävideosta.
Samu Aaramaa Photography 