Eilen oli taas pitkä päivä. Aamupäivällä lähdin Tampereelta Kangasalalle katsomaan josko siellä näkyisi harmaalokkeja ja merikotkia, kun niitä oli siellä nähty. Olin juuri saanut kamerat peräkonttiin, kun viereisen lumipenkan päälle lennähti varis touhuamaan. Katselin sen touhuja ja otin ”lintukameran” peräkontista. Tein rauhallisia liikkeitä, ettei varis säikähdä. Sain siitä kasan lähikuvia, kunnes se lähti omille teilleen. Laitoin kameran takaisin peräkonttiin ja könysin autoon.
Varis (Corvus corone)
Menin ensin Verkkokauppa.comiin hakemaan puhelimelle kunnollista jalustaa (Rollei Selfie Smartphone Tripod Traveler -alumiinijalusta). Samalla jäi käteen kunnollinen autoteline sille (Wave autoteline). Nyt ei puhelin tipu vanhasta tuuletusritilään asennettavasta telineestä metsäteillä, vaan tämä uusi teline kiinnittyy imukupilla lasiin ja pysyy varmasti paikallaan.
Verkkokaupasta lähdin vihdoin Kangasalalle. Ajoin Vehoniemen alamajan parkkiin ja lähdin siitä kävellen liikkeelle. Kun nousin autosta pihalle, kuulin tikan koputtavan puuta. Lähdin katsomaan mikä tikka se on, vaikka se äänen perusteella kuulostikin käpytikalta. Kuvasin tikan tunnistuksen vuoksi ja kameran ruudulta olin katsovinani, että se oli käpytikka. Myöhemmin varmistin isolta ruudulta eli tietokoneelta asian ja sain myös sukupuolen selville, se oli naaras. Naaraalla päälaki on musta, kun taas koiraalla on punainen laikku takaraivolla. Kuulin myös puukiipijän laulua, se on kaunista (kuuntele tästä https://www.xn--lintujen-net-ocba.net/puukiipija/).
Vehoniemenharju
Jätin linnut jatkamaan lintujen puuhia ja lähdin rinnettä alas järven rannalle. Oli muuten reissu. Matka ei mikään järin pitkä ollut, mutta jäinen rinne teki siitä haastavan. Heti rantaan päästyäni näin sulan kohdan reunalla kolme vaaleaa lintua. Kuvasin ne ja totesin niiden olevan harmaalokkeja, yksi oli nuori lintu. Sain niistä bongauspisteen, mutta kuvilla ei ole käyttöä kuin tunnistamisessa.
Sulaa näkyy, kevät on täällä!
Jatkoin matkaani ja löysin rannalta lautaisen kolmion. Laskeuduin polulta sen luo ja laitoin kantamukseni sen päälle. Jäin siihen toviksi istuskelemaan ja ihastelemaan kevään tuloa. Ilma oli tyyni, aurinko paistoi täydeltä terältä, harjun toiselta puolelta olevalta tieltä ei kuulunut autojen ääniä, jäällä ei ollut muita ja jää lauloi mystistä lauluaan sulaessaan. Ei ollut kiire mihinkään, oli hyvä hetki.
Onnellinen hetki
Tovin siinä odottelin, josko näkisin merikotkia. Niitä ei kuitenkaan tullut paikalle ja jatkoin taas taivallusta. Pian näin yksityisalue-kyltin ja huomasin, että polku kääntyy ylämäkeen.
Joskus nämä kyltit ärsyttävät
Taas piti vähän pohtia reittiä, kun polku oli jäinen. Pääsin puuskutuksen saattelemana harjun päälle ja lähdin kävelemään autoa kohti. Teki jo vähän mieli eväitä, mutta päätin ennen ruokahetkeä käydä vielä läheisellä näkötornilla. Google Fitin mukaan näkötorniin kiipeäminen edes takaisin kerrytti askelten määrää 350 kappaleella. Kyllä se vähän siltä tuntuikin. Valokuvasin tornissa ja ihailin maisemia. Katsoin kellon ja totesin, että on hyvä aika lähteä kotiin päin, kun illalla oli vielä menoja.
Urani huipulla
Pääsin kotiin ja ruokin kissat. Sen jälkeen lepuutin hetken jalkoja. Sitten olikin aika lähteä suihkun kautta ihmisten ilmoille. Menin valokuvausseuramme luontokuvailtaan, jonka aiheena oli ”Valon luonne lintukuvauksessa”. Sehän kiinnosti kovasti. Mielenkiintoisen luennon meille piti Mia Surakka (Mian Instagram). Siellä hurahti inspiroivat 1,5 tuntia, jonka jälkeen ajoin kotiin katsomaan yrittäjien webinaaria. Sekin oli inspiroiva, mutta enpä usko, että minusta yrittäjäksi enää on. Sitäkin lystiä tuli kymmenisen vuotta kokeiltua aikanaan. Koskaan ei vissiin saisi sanoa ei koskaan, mutta tällä hetkellä yritän keräillä näitä onnen hetkiä ja elää niiden avulla seuraavaan. Työstä käy sekin. Mutta päivä oli aivan hyvä.
Samu Aaramaa Photography 